Timo Sandberg, Desantti

. Karisto 2021.

Jatkosodan työkomppanialaiset mielivallan alla

Desantti kertoo jatkosodan aseistakieltäytyjistä, heidän ”sodastaan”.

Sandbergin aiemmista kirjoista tutut nuoret miehet Anton Rimminen ja Långin veljekset otetaan säilöön ja sijoitetaan osa työkomppaniaan ja osa eturintamalle. Kirja kuvaa, miten erilaisiin oloihin sijoitetut miehet selviävät sodasta.

Anton Rimminen ja Toivo Lång kiertävät työkomppaniassa rintaman liepeillä eri töissä. He pitävät työteosta ja yrittävät kestää myös esimiesten nöyryyttävän kohtelun. Tämä kohtelu on ikään kuin jatkoa kansalaissodan vankileirioloille. Monet työkomppanian esimiehet ovatkin aiemmin kunnostautuneet tuolloisten vankileirien vartijoina ja jatkavat nyt samaan malliin. Työkomppanialaisilla ei näytä olevan mitään lain suojaa.

Matti Lång joutuu eturintamalle siirrettyyn porukkaan, ja aikansa sitä touhua katseltuaan hän loikkaa Neuvostoliiton puolelle. Sittemmin hänet lähetetään sieltä vakoilijaksi, desantiksi, Suomeen. Sandberg kuvaa hienosti miten ankeaa desantin elämä on, jatkuvaa pakoilua, jatkuvaa toisten avun pyytämistä, jatkuvaa suojan ja ruuan kerjäämistä ja tällä tavalla tuttujen ihmisten saattamista vaaraan.

Eli vaikka Anton Rimminen ja Toivo Lång tekevät raskasta työtä nälkäkuoleman uhan alla, heillä on kuitenkin paikka, johon illalla päänsä kallistaa. Heillä on myös tuttu porukka ympärillään, porukka joka pitää toisistaan huolta. Joten sattumalla on merkitystä esimerkiksi Långin veljesten tilanteeseen. Matti joutuu paljon kovempiin paikkoihin vain sen takia, että hän joutui pärjäämään yksin.

Jonkin verran kirjassa kuvataan myös aiemmista kirjoista tuttuja Reunanpalstan ihmisiä ja Otso Kekin tehtäviä Lahden poliisissa. Sodan aikana paikat kuhisevat sotilaspukuisia henkilöitä, lotat tarjoilevat korviketta kahviloissa, sairaalaan mennään myös vossikan kyydissä. Sontakuski Jepulis Benjamin lavastaa hevosensa huonokuntoiseksi, jotta sitä ei vietäisi rintamalle. Jonkin verran kuvataan myös Ismo Tornin komppaniaa, hänen sotaansa eturintamassa.

Mielestäni järkyttävintä tässä kirjassa oli työkomppanialaisten kohtelu. Heidät oli tuomittu maanpettureiksi, koska he eivät omien sanojensa mukaan suostuneet ottamaan asetta ja taistelemaan Hitlerin rinnalla Stalinia vastaan. Joten, vaikka he tekivät annetut tehtävä, hyvin, vaikka he toimivat rauhallisesti, tottelivat käskyjä, heille saattoi tehdä mitä vaan. Heillä ei ollut mitään ulospääsyä tilanteestaan eikä mitään turvaa tulevaisuutensa suhteen.

Enemmän kuin dekkari Desantti onkin kirja jatkosodan sivuraiteelle ajautuneista ja heidän mielivaltaisesta kohtelustaan.

Ritva Sorvali