. Siltala 2011.
Kuusikymppisen Helenin elämän vuoristorataa
Taina Haahti kertoo kuusikymppisestä naisesta, joka jätetään. Helen on ollut 33 vuotta naimisissa, pääasiassa kotirouvana, kotiäitinä. Mies on tehnyt uraa ja rahaa ja löytänyt nuoremman naisen. Helen on tehnyt tehtävänsä ja saa mennä.
Helen jää yksin ja lähes rahattomaksi, sillä pariskunnalla on avioehto. Kaikki on miehen nimissä ja kuuluu tälle. Niinpä Helen häädetään kodistaan, kodin tavarat numeroidaan ja luetteloidaan, hänellä ei ole niihin asiaa. Häneltä viedään auto, ja se luovutetaan ilmeisesti uudelle naiselle.
Taina Haahti kuvaa suorastaan erinomaisesti Helenin romahtamisen ja eräänlaisen kujanjuoksun tämän uudessa tilanteessa. Esimerkiksi sen aavistelu, että ketkä tietävät hänen onnettomuudestaan, pitääkö hänen kulkea pitkin seinä, mistä kaikesta hänen on jäätävä pois. Pitkäaikaiset ystävättäret rupeavat sentään turvaverkoksi.
Jännitystä kirjaan tulee myös Helenin sijoituksista. Hänellä on joitain osakkeita ja hän löytää miehensä pörssikirjekuoren, joka on ilmeisesti unohtunut tai laitettu piiloon. Tämän kirjekuoren kanssa Helen menee sijoitusneuvojan pakeille ja tästä alkaa uusi jännitysnäytelmä.
Helen ei tiedä huomisesta. Jokainen päivä on uusi. Hän alkaa nähdä painajaisia, hän menettää yöunensa. Nykyhetken lisäksi kirjailija kuvaa Helenin lapsuutta, nuoruutta, avioliittoa, lasten syntymää, vammaisen Pauli-pojan kohtaloa, Helenin vieraantumista aviomiehestään.
Melko paljon kirjassa pohditaan myös ikäeron vaikutusta ihmissuhteeseen. Mies seurustelee parikymmentä vuotta nuoremman naisen kanssa, Helen tutustuu 30 vuotta nuorempaan Mikaeliin. Heleniltä menee kauan ennen kuin hän alkaa uskoa, että Mikael voi pitää häntä viehättävänä. Häntä, kuusikymppistä.
Taina Haahti on kutonut kirjaansa melkoisen ihmissuhdeverkon ja samalla melkoisen sijoitusrahoituskuvion. Helen kulkee ikään kuin laineilla, tänään hän on mielestään menettänyt kaiken, huomenna hän on voittanut jotain ja niin edelleen. Tämä kuvio pysyy jännitysnäytelmänä aivan kirjan loppusivuille asti.
Huomisesta ei todellakaan paljon tiedä. Ei ainakaan Helen.
Ritva Sorvali