. Arktinen banaani 2011.
Tsernobylin varjossa Venäjällä 1980-2000-luvuilla
Koiruohon kaupunki kertoo Tsernobylin kaupungista erityisesti sen kohtalonpäivästä 26.4.1986 eli tuolloisesta ydinvoimalaonnettomuudesta.
Kati Saurula tuntuu tietävän jotain ydinvoimaloiden rakenteesta ja toimintatavoista, ainakin minä uskoin hänen kuvaukseensa sauvoista ja lauhdevesistä.
Itse onnettomuuden syy näytti menevän huolimattomien ja keskenään kinastelevien työntekijöiden piikkiin, mikä tuntui hieman uskomattomalta.
Uskomattomalta tuntui sekin, ettäTsenobylin asukkaat olivat niin tietämättömiä ydinvoimalassa mahdollisesti tapahtuvan räjähdyksen ja tulipalon ympäristöön levittämistä saasteista. Ihmiset menivät katsomaan voimalan paloa eikä kenelläkään näyttänyt olevan kiire mihinkään. Suorastaan kauhistuttavaa oli myös onnettomuusuutisen pimitysyritys.
Kati Saurula kuvaa Nadjaa, jonka molemmat vanhemmat ovat töissä Tsernobylissä. Nadja opiskelee ja muuttaa myöhemmin Moskovaan. Kirjassa kuvataan hänen elämäänsä 1980-luvulta aina 2000-luvulle asti. Kun Nadja rupeaa tutkimaan vanhempiensa kohtaloa, hän huomaa, että aihe on tulenarka eikä keinoja kaihdeta tämän asian tutkijoiden vaimentamiseksi. Ennen Neuvostoliiton hajoamista kontrolli oli vielä voimakkaampaa, mutta jatkuu näköjään myös sen jälkeen.
Pidin Koiruohon kaupungista. Se kuvaa työteliäitä, maalleen uskollisia tavallisia ihmisiä, jotka juhlan kohdalle sattuessa osaavat myös juhlia: puheita pidetään, maljoja nostellaan, lauletaan ja tanssitaan. Mutta se kuvaa myös sensuurin alla elävän kansan ahdinkoa, kirjoja painetaan salaa, käsikirjoituksia kierrätetään kädestä käteen, maanalainen kirjallisuus kukoistaa.
Koiruohon kaupunki kuvaa sekä Neuvostoliiton aikaa että sen jälkeistä uutta aikaa. Sillä tavalla kirja seisoo ikään kuin vedenjakajalla. Kun valta vaihtui, muuttuiko mikään ja mihin suuntaan? Tätä lukija voi kirjaa edetessään pohdiskella,
Ritva Sorvali