Simo Pajunen, Musta rengas

. Myllylahti 2015.

Murha olympiakesänä 1952 Hämeenlinnassa

Musta rengas sijoittuu yhteen viikkoon kesällä 1952, jolloin muun muassa Hämeenlinna osallistui Helsingin olympialaisten järjestelyihin. Tuolloinen viisiottelu järjestettiin Hämeenlinnassa.

Kirjan alussa Hämeenlinnan poliisit joutuvat todella ahtaalle. He ovat vastuussa kisajärjestelyistä, mutta samalla paikalliset rikolliset tekevät varkauksia, ja siinä sivussa murhataan nuori lääkäri. Tuon ajan hitaahkoon poliisityöhön tämä mylläkkä ei oikein sovi.

Kuvaavaa on, että poliisit haluavat syödä ainakin makkaransa loppuun ennen kuin starttaavat epäillyn perään. Lisäksi olympialaiset vievät myös poliisien vapaa-aikaa, sillä rouvat haluavat osallistua kaikkeen mahdolliseen, ja toisaalta kesälomatkin painavat päälle. Eli nykylukijana huomasin tuskastuvani poliisien jahkailuun, jonka Simo Pajunen oli onnistunut hyvin kuvaamaan.

Kirjan pääjuttu on lääkärin murha. Komean nuoren lääkärin murha saa naisten parvessa aikaan kuhinaa, sillä monella on ollut mielenkiintoa tätä kohtaan. Taustalla pyörii myös auervaarakuvio, sillä amerikkalaissyntyinen pastori John Turpeinen hurmaa iäkkäämpiä rikkaita leskiä ja neitejä. Pastori houkuttelee naisia Totuuden seurakuntaansa ja saman tien lakimiesten pakeille testamenttia tekemään.

Musta rengas on hyvä ajankuva. Se keskittyy kokonaan Hämeenlinnan olympiaviikkoon, heinäkuun lopulle vuonna 1952. Tiukka ajallinen rajaus tuntuu hyvältä, tuona aikana pitää asioita saada johonkin jamaan. Hyvää ajankuvaa luovat myös lempinimet Ronksu-Ronkainen ja Humu-Hanna sekä näiden henkilöiden muukin luonnehdinta.

Ritva Sorvali