. Otava 2015.
Kuuromykän Daviden salaperäinen elämä
Kultamuna kertoo keski-ikäisestä Davidesta, joka yllättäen kuolee unilääkkeiden yliannostukseen. Tiettävästi Davide ei ole aiemmin käyttänyt unilääkkeitä, mutta näin kävi. Davide oli monien tuntema kuuromykkä ja jälkeenjääneen oloinen pesula-apulainen, joka asui yhdessä äitinsä kanssa.
Kun Donna Leonin poliisi Brunetti ryhtyy tutkimaan Daviden elämää, tämän äiti kieltäytyy puhumasta samoin naapurit. Tästä kaikesta Brunetti päättelee, että jotain hämärää on tämän kuoleman taustalla. Kaiken takaa paljastuukin melkoisen outo perhekuvio.
Davide on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut kultamuna, mutta mitä muuta hän oli ja miksi hänestä tuli sellainen kuin tuli? Italiassa palvotaan äitejä, mutta tässä kirjassa äideistä paljastuu vähemmän mairittelevia piirteitä. Se, että äideillä on kaikki valta lapsiinsa, tulee Daviden kohtalossa järkyttävästi esille.
Myös italialainen vaihdantatalous näkyy; tee sinä minulle tämä niin minä teen sinulle tuon, rahaa ei käytetä eikä veroja makseta. Sukulaisten nimittäminen valtion virkoihin, mafian kaikkialle ulottuvat lonkerot, yhteiskunnan yhä selvempi jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin näkyvät kirjan sivuilla.
Koska kyseessä on poliisiromaani, vähän väliä tulee esille myös ihmisten epäluottamus poliisia kohtaan. Poliisille ei puhuta, poliisia pakoillaan, katsotaan kieroon. Poliisi edustaa valtiota, joka jostain syystä on italialaisille paha asia. Valtion katsotaan puuttuvan liikaa ihmisten elämään.
Daviden elämä on ollut äärimmilleen vietyä valtion pakoilua, Davidesta ei löydy yhtään dokumenttia mistään arkistosta. Davidea ei voi edes haudata, ellei löydy hänen synnyintodistustaan. Kuvatessaan tutkimuksia Daviden ”löytämiseksi” Donna Leon käsittääkseni haluaa sanoa, että valtio voi olla myös turva ja suoja.
Kultamuna on enemmän sosiaalipoliittinen yhteiskunnan ja perheen kuvaus kuin dekkari. Tosin häivähdys dekkariakin siitä löytyy, mutta pääpaino on jossain muualla.
Ritva Sorvali