. Crime Time 2015.
Tampere taas rikosten näyttämönä
Tampere pääsee taas tavallaan päärooliin Seppo Jokisen 20:ssa Komisario Koskinen –sarjan dekkarissa Kuolevaksi julistettu. Koskinen itse kävelee pitkin Tamperetta, ja sinne suunnistavat muutkin poliisit. Erityisesti Pispala huippumaisemineen pääsee nyt kirjan sivuille.
Eräänlaiseen päärooliin nousee nimittäin Pispalassa iäkkään isänsä kanssa asuva omaishoitaja Hanu, joka tämän tästä joutuu juoksemaan vainoajiaan pakoon. Hanu paljastuu hyväsydämisyyden ja kärsivällisyyden perikuvaksi. Ja aina hän pääsee jaloilleen, vaikka tulisi miten murjotuksi.
Tampereella elää Hanun tyyppisiä tavan kansalaisia, mutta myös menestyvämpää porukkaa. Seppo Jokinen on saanut romaaniinsa otoksen eri yhteiskuntaluokista. Ja onneksi rahalla ei aina voi ostaa oikeutta vaan tässä kirjassa myös rikkaat joutuvat vastaamaan rötöksistään.
Seppo Jokinen on taas parhaimmillaan kuvatessaan poliisijoukkonsa arkea. Porukan keskinäinen naljailu, komisario Koskisen nolot tilanteet, tässä kirjassa lähinnä pikku Einon hoitajan roolissa,sekä kunkin poliisin persoonalliset tavat tulevat tutuiksi. Kullakin poliisilla on oma henkilökohtainen puhetapa ja oma huumori.
Ja edelleen Koskinen on puhumaton ja avuton naisasioissaan kuten tähänkin asti. Minkäänlainen hempeily ei ota luonnistuakseen, paljon paremmin onnistuu suora puhe, tai sitten kertakaikkinen hiljaisuus.
Hieman Tampereelta syrjään vie poliisi Ulla Lundelinin tyttären katoamistapaus. Tämä tapaus on kaiken kaikkiaan tämän kirjan monella tavalla hankalin juttu. Tapauksen loppuselvittely jääkin kesken, joten siihen varmaan palataan seuraavassa kirjassa.
Ritva Sorvali