. Otava 2005
Puolue puuttuu tiukasti murhatutkimukseen Shanghaissa
Punaisen merkin tanssija on ensimmäinen suomennettu Qiu Xiaolongin Kiinaan sijoittuva dekkari. Siinä mallityöläinen, Puolueen esimerkillinen kasvatti, nuori nainen, löydetään joesta surmattuna ja alastomaksi riisuttuna. Shanghailainen ylikomisario Chen Cao saa jutun selvitettäväkseen.
Kun uhrin viimeisiä vaiheita tutkitaan, epäillyksi paljastuu vähitellen toinen Puolueen mallioppilas eli Punatähti-lehden valokuvaaja ja samalla kuuluisan ja arvostetun kommunistin poika. Mutta mitä enemmän Chen saa selville, sitä vaikeammaksi tutkimus käy. Oikeastaan hänet välillä hyllytetään koko tutkimuksesta.
Tämä kirja antaa Kiinan yhteiskunnallisesta systeemistä sellaisen kuvan, että Puolue hallitsee edelleen kaikkea. Vaikka kirja sijoittunee noin vuoteen 1990, jolloin länsimaiset vaikutteet ja etenkin länsimainen raha alkavat rantautua Kiinaan, Puolueella on vielä sormensa kaikessa. Kaiken tekemisen pitää palvella Puolueen etua, kuka sen sitten miksikin milloinkin määrittelee.
Totalitaarisen yhteiskunnan valvontakoneisto pamahtaa käyntiin, ja Chen huomaa itseään varjostettavan, puheluitaan kuunneltavan ja yrittää aika ajoin karistaa varjostajat kannoiltaan.
Sisäinen turvallisuus haluaa tietää, mitä Chen on saanut selville ja haluaa pitää langat käsissään ja vedellä niistä tarpeen mukaan.
Qiu Xiaolong kuvaa tarkasti esimerkiksi sitä, miten porukka kaikkoaa epäsuosioon joutuneen ihmisen ympäriltä. Muut poliisit eivät tule samaan pöytään, jollain ihmeen konstilla kaikki tuntuvat tietävän kenet Sisäinen turvallisuus milloinkin on ottanut silmätikukseen. Chenillä on onneksi muutama luotettu ystävä, joten aivan yksin hän ei jää.
Tässäkin kirjassa kuvataan runsaasti ruokaa, erilaisia aterioita, ruuan tekoa sekä kadulla että mitä hienoimmissa paikoissa. Herkkusuu-termi mainitaan muutaman kerran ja se on ilman muuta kunnianimi kenelle tahansa. Hyllytettynä ollessaan Chen toimii amerikkalaisten turistien oppaana, ja juuri tuolloin ruuasta puhutaan koko ajan, kun turisteille pitää löytää uusia paikkoja.
Vanha kiinalainen runous viehättää tässäkin kirjassa. Chen löytää usein vanhan sananparren kuvaamaan nykyajan asioita. Runouden kautta kirjan maailma laajenee koko kiinalaisen kulttuurin kuvaukseksi. Runous ja politiikka ovat yhtä vahvasti läsnä. Niiden rinnalle tulee tässä kirjassa valokuvaus kaikkein raadollisimmillaan.
Punaisen sankarittaren kuolema on dekkariksi ehkä liian paksu ja painava, 557 sivua, käsi väsyy. Muutaman kerran eksytäänkin melko kauas päätarinasta. Mutta kiinalaisuudesta ja kiinalaisesta yhteiskunnasta kiinnostunut lukee kirjan mielellään.
Ritva Sorvali