Ruth Rendell, Kerro, kerro kuvastin

. Gummerus 2007

Tunneköyhä ympäristö kasvattaa tunneköyhiä ihmisiä

Ruth Rendel kertoo uusimmassa suomennetussa kirjassaan tavallaan kolmen perheen tarinan. Noista perheistä nousee aina esiin yksi henkilö, ensimmäisestä Harriet, toisesta Teddy ja kolmannesta Francine. Näiden henkilöiden kohtalot sivuavat jossain vaiheessa toisiaan.

Päähenkilöiksi nousevat kuitenkin Teddy ja Francine. Kirjailija kuvaa erittäin tarkkaan Teddyn yksinäistä ja ankeaa lapsuutta välinpitämättömien vanhempien lapsena. Vanhemmat eivät tunnu välittävän Teddystä mitään, tämä kasvaa omia aikojaan ylhäisessä yksinäisyydessään.

Ilmeisesti kirjailija haluaa kertoa, että ihminen ei opi ihmiseksi ellei häntä opeteta. Ainakaan ihminen ei opi kiintymystä ja tunteiden ilmaisua ellei hän saa itse lapsena kokea näitä asioita.

Teddy ei saanut kokea mitään tällaista. Niinpä hän kiintyi esineisiin, esineet merkitsivät hänelle enemmän kuin ihmiset.

Francine koki lapsena kauhun hetkiä, kun hänen äitinsä murhattiin. Francinea terapoitiin, hänellä oli vähän aikaa läheinen lastenhoitaja ja hänellä oli hyvä suhde isäänsä, joten hän selvisi kovista lapsuuden kokemuksistaan suhteellisen vähillä vaurioilla. Näin siitäkin huolimatta että hän tavallaan joutui äitipuolensa monivuotiseksi vangiksi.

Kerro, kerro kuvastin on siinä mielessä dekkari, että se pitää lukijan jännityksessä sen suhteen kuinka Flancinelle käy. Francine ja Teddy tutustuvat ja ihastuvat toisiinsa, mutta millaista on Teddyn ihailu? Ihaileeko Teddy Francinea kuin esinettä vai kuin tuntevaa ja ajattelevaa ihmistä?

Tämä kysymys pitää lukijaa pihdeissään.

Sillä Teddy kasvaa mieheksi, joka pystyy vaikkapa murhaamaan toisen ihmisen ilman mitään tunneongelmia. Teddy ei liikutu vähääkään vanhempiensa kuolemasta, ei edes naapurin miehen kuolemasta, vaikka tämä on ollut hänelle kuin isä. Teddyllä ei näytä olevan kysyä tuntea mitään toista ihmistä kohtaan.

Mietin sitäkin, että oliko Harrietin tarina ollenkaan tarpeen tässä kirjassa? Mitä uutta se toi tunnekylmyysasiaan? Jostain syystä Harrietilla on tarve metsästää rakastajikseen komeita nuoria miehiä aina silloin kun hänen aviomiehensä on matkoilla. Mutta miksi Harriet toimii näin, siitä kirjassa ei nähdäkseni millään lailla kerrota. 

Sen sijaan Teddyn ja Francinen tarina toimiin hyvin rinnakkain. Tämä rinnastus kertoo, että lapsi selviää vaikka millaisista kolhuista, jos hänellä on yksikin läheinen pysyvä ihmissuhde. Jos joku rakastaa lasta ja osoittaa tälle rakkautensa ja kiinnostuksensa, lapsesta kasvaa terve aikuinen vaikka millaisissa oloissa.

Mielestäni tämä on niin tärkeä aihe, että siitä kannattaa kirjoja kirjoittaa.

Ritva Sorvali