Qiu Xiaolong, Punaisen merkin tanssija.

. Otava 2006. Dekkari nyky-Kiinasta

Onko Kiina kommunistinen, kapitalistinen vai korruptoitunut?

Millainen on dekkari nyky-Kiinasta? Ainakin se on paksu ja sisältää runsaasti kiinalaista runoutta ja filosofiaa eri vuosituhansilta. Kirjan päähenkilö kiinalainen ylikomisario Chen Cao on nimittäin myös runoilija ja runojen kääntäjä.

Punaisen merkin tanssijassa eletään noin viikko Shanghaissa ja sen liepeillä. Pääjuttuna on kiinalaisten laiton maahanmuutto Yhdysvaltoihin. Suuri raha liikkuu tässä bisneksessä, välittäjille maksetaan valtavia summia ja erilaiset järjestöt valvovat etujaan. Kirjassa mainitaan ainakin ”Lentävät kirveet” ja ”Vihreä bambu”.

Kun laittomia välittäjiä yritetään saada oikeuteen, tarvitaan todistajia. Punaisen merkin tanssijassa onkin kyse todistajan vaatimasta hinnasta, mikä on todistajan vaimon kuskaaminen Yhdysvaltoihin. Tarve saada todistajan lausunto on niin suuri, että todistajan vaimon saamisesta Yhdysvaltoihin tulee suuri poliittinen kysymys Kiinan ja USA:n välille.

Todistajan vaimo on punaisen merkin tanssija. Hän on tanssinut mieleen jäävästi nuorena tyttönä ennen lähtöään maaseudulle karaisemaan itseään kovalla työllä, kuten maolaisilta nuorilta hänen nuoruudessaan edellytettiin. Jonkin verran kirjassa on maolaisuuden analysointia, puhutaan muun muassa siitä, onko Kiina nyt kommunistinen vai kapitalistinen valtio, vai molempia?

Eri kaupunkien poliisien on kuitenkin vaikea luottaa toisiinsa. Kukaan ei oikeastaan tiedä, miten korruptoitunut kukakin on. Kun poliisi menee ravintolaan tai hieromalaitokseen, hänelle tarjotaan heti ilmaisia palveluita. Kenen moraali kestää ruokien ja juomien ylenmääräisen tarjoilun, puhumattakaan nuorista tytöistä?

Yrittäjät joutuvat pitämään hyvät suhteet sekä rikollisiin että poliiseihin, kumartelemaan joka suuntaan. Niinpä kukaan ei oikeastaan tiedä kehen voi luottaa ja miten paljon kehenkin. Ainoastaan omiin silmiinsä ja korviinsa voi luottaa ja tietysti pitkäaikaisiin luottohenkilöihinsä.

Tässä paksussa kirjassa on kuvauksia kiinalaisesta elämästä, kaduilta, ravintoloista, kaupoista. Perheet asuvat ahtaasti ja vaatimattomasti. Esimerkiksi ylikomisario Chen asuu pienessä yksiössä. Kun hänen amerikkalainen kollegansa Catherine tulee Shanghaihin, halutaan tälle näyttää Kiinan parhaita puolia ja varataan huone hienosta hotellista.

Muutenkin kirjasta saa sen kuvan, että köyhyyttä ja rikollisuutta yritetään viimeiseen asti peitellä ja kaunistella. Amerikkalainen nainen tutustuu ”sosiaalisiin kuluihin, kasvojen menettämiseen ja kasvojen antamiseen”. Poliisillakin on rahasto, jota se voi käyttää ja viedä harkintansa mukaan kenet tahansa syömään ja juomaan valtion piikkiin.

Oikeastaan itse pääaihe monta kertaa lähes unohtui, kun kirjailija ryhtyi kuvailemaan katunäkymiä tai ihmisten koteja. Eli yhtä paljon kuin kirja on poliisiromaani, se on rakkausromaani ja ikkuna kiinalaiseen katuelämään, sosiaalisiin suhteisiin, työpaikkoihin, valtionlaitoksiin ja juniin. Ja kaikki tämä ryyditettynä vanhalla runoudella, karaokella, puutarhoilla ja teehuoneilla.

Ritva Sorvali