Pommiuhka Helsingin olympialaisten yllä 1952

Pommiuhka Helsingin olympialaisten yllä 1952

Tapani Bagge, Pomminvihreät renkaat. Cime Time 2023.

Tapani Bagge kuvaa muutamaa päivää heinäkuun puolivälissä Helsingissä vuonna 1952. Koko Suomi ja oikeastaan koko maailma valmistautuu Helsingin olympialaisiin. Baggen kestosankari käsipuoli yksityisetsivä Väinö Mujunen saa olympiakomissaari Erik von Frenckelliltä tehtäväkseen yrittää estää pommin räjäyttämisen olympialaisten avajaisissa. Frenckell on saanut uhkaus- ja kiristyskirjeen.

Sodista on alle 10 vuotta, ja erilaiset aatteet risteilevät Helsingissä. Jotkut ovat entisiä iikolleja, toiset komukoita. Vaikuttaa myös siltä, että eri maiden vakoojia suorastaan kuhisee Suomen pääkaupungissa. Olympialaisvieraita kulkee kaduilla, eri kieliä puhutaan, viranomaiset valmistautuvat olympialaisiin. Mujunen yrittää hahmottaa tilannetta ja ottaa yhteyttä myös entisiin poliisituttuihinsa.

Vähitellen Mujunen alkaa hahmottaa jotain, mutta saa noina muutama päivänä köniinsä useamman kerran. Hänet ensinnäkin mukiloidaan ja ryöstetään kotiportaissa, hänen juomaansa laitetaan tyrmäystippoja, hän on vankina ahtaassa kopissa, jonne hänet yritetään ampua, hän joutuu taksiautossa taisteluun kahden venäläisen kanssa, hänet vedetään moottoriveneeseen kiristäjien kanssa, hän herää ties missä. Kun hän tunnustelee päätään, siinä on kuhmuja puolella jos toisella.

Välillä Mujunen itsekin ajattelee, että hän on sentään kuusikymppinen, alkavatko ammatin varjopuolet käydä liiaksi hengen päälle. Tosin hänellä on nuorempia ystäviä ja apulaisia, jotka ottavat vastaan osan kolhuista.

Olen pitänyt Mujus-kirjoista, mutta tässä kirjassa henkilöitä vilisee ikään kuin liikaa. Tosin useimmat kuuluvat pääjuoneen, mutta silti vaikutti siltä, että neljään päivään oli ahtamalla ahdettu kymmenittäin henkilöitä. Tosin osa jäi vain maininnan tasolle, kuten Mujusen lukuisat naisystävät, joille ei tässä tiimellyksessä jäänyt aikaa. Mutta henkilörunsauden takia huomasin harppovani kirjan keskiosassa, mitä en yleensä ole Mujus-kirjoissa tehnyt.

Miljööt ja tavarat luin tarkemmin. 1950-luvun alussa Suomessa eletään vielä eräänlaista pula-aikaa, tavaroita kulkee sekä laillisia reittejä että varastettuina ja ties millä nimikkeellä paikasta toiseen. Etenkin alkoholia ja aseita varastoidaan ja vartioidaan. Aseita näyttää löytyvän myös lähes kaikilta kirjan henkilöiltä, joten niitä kulkee ihmisten taskuissakin. Myös naisilta ampuminen onnistuu, missä lienevät sitä opetelleet.

En tiedä, oliko Helsingissä oikeasti pommiuhka olympialaisten alla vai onko kirja kokonaan fiktiota. Mutta hienosti Bagge kuvaa itse avajaiset rankkasateineen. Suurin osa yli 70 000 henkilöä käsittävästä yleisöstä kastui, sateenvarjoja näytti olleen vain muutamilla. Arvovieraat, presidenttipari ja muut, pääsivät katettuun katsomoon. Mujunen apureineen riensi avajaisissa paikasta toiseen ja yritti viimeiseen asti estää tihutyön. Säkkijärven polkka toimi tässä hyvänä apurina.

Toivottavasti seuraavassa Mujus-kirjassa Mujunen selviää vähemmillä mustelmilla.

Ritva Sorvali

 

 

Ritva Sorvali

Vastaa