Outi Pakkanen, Kuolema käy jatkoilla

(Otava 1997)

Kun menestyskirjailija murhataan

Outi Pakkanen kuvaa uusimmassa dekkarissaan helsinkiläistä mainostoimisto-, antikvariaatti- ja kirjakustantamomiljöötä. Lähes kaikki kirjan henkilöt asuvat Helsingin keskustassa, kivenheiton päässä toisistaan. Niinpä tässä kirjassa ei pahemmin hurjastella autolla vaan kävellään ja katsellaan näyteikkunoita.

Henkilöt ovat keski-ikäisiä, keskiluokkaisia ja hyvin koulutettuja. Alussa kokoonnutaan juhlimaan menestyskirjailija Laura Halosen 40-vuotissynttäreitä. Useimmat vieraat tuntevat toisensa. Helsinki on kuitenkin niin pieni kaupunki ainakin näissä piireissä.

Pidin Outi Pakkasen tavasta keskittyä milloin kehenkin henkilöön. Aina kun kirjaan astuu uusi henkilö, avautuu samalla uusi näkökulma käsiteltävään asiaan. Kun samainen henkilö tulee lukijaa vastaan uudestaan, niin taas hän tuo jotain uutta tietoa sekä itsestään että kyseessä olevasta jutusta.

Eli kirjan rakenne ja aiheen käsittely etenevät kiinnostavasti. Epäiltyjä on tarpeeksi, kenelläkään ei ole pitävää alibia ja monella olisi ollut syytä tehdä murha. Siis kaikki dekkarin peruselementit ovat kunnossa.

Mutta kun kaikki sitten paljastuu, murhan syy tuntuu hieman heppoiselta. Voisiko ammattikateus, töissä hyväksikäytetyksi tuleminen, työn menettämisellä uhkailu yms. olla uskottava syy murhaan? Tuntuu vähän ylidramatisoinnilta vaikka asiaan liittyisi rakkauskin.

Pakkasen kirjan toinen ongelma on ehkä siinä, että siitä ei nouse oikeastaan yhtään henkilöä päähenkilöksi. Kukaan henkilö ei tule niin läheiseksi, että hänen kohtaloonsa aidosti samaistuisi, että se jäisi vaivaamaan. Nukkea hoitavassa naisessa olisi aineksia tähän suuntaan.

Rikostutkija Martikka on kiinnostava hahmo, mutta hän on tässä melko vähän mukana. Ehkä Martikan osuutta kannattaisi jatkossa laajentaa. Hänestä on kehkeytymässä mielenkiintoinen poliisityyppi.

julkaistu 18.4.1998, Kaupunkilehti Seiska