. Otava 2003.
Maammon palvoja pahan asialla
Suomen dekkariseuran vuoden 2003 johtolankapalkinto on myönnetty Matti Yrjänä Joensuu kirjalle Harjunpää ja pahan pappi. Valintaraati kehuu kirjaa muun muassa siitä, että se kestää useammankin lukukerran. Rikosjuonen ratkeaminen ei ole tämän kirjan tärkein ulottuvuus.
Jännitys Pahan papissa onkin rakennettu kuten Joensuun aiemmissakin kirjoissa lähinnä sen varaan, milloin poliisi saa selvitettyä tapahtumavyyhden. Lukija tietää kuka kaiken takana on, sillä tapahtumia seurataan vuoroin poliisin vuoroin pahan papin näkökulmasta.
Pahan pappi on ikään kuin myyttinen olento, joka asustelee sekä korkealla Kyöpelinvuorella että kaupungin maanalaisissa onkaloissa. Vuorelta hän laskeutuu maan alle toteuttamaan suunnitelmiaan, uhraamaan jumalalleen maammolle.
Huojuva talo nyky-Helsingissä
Pahan papin ja poliisin lisäksi kirjassa on kolmaskin keskeinen taho, yksi perhe. Kirja alkaa kuvauksella tämän perheen yöstä. Kun isä käy äidin kimppuun, lapset syöksyvät äidin avuksi. Lapset pelkäävät vanhempiensa puolesta. Kirjasta saa sen kuvan ,että tilanne toistuu tämän tästä ja lapset tietävät mitä heidän noissa tilanteissa pitää tehdä.
Näitä osuuksia lukiessa tuli etsimättä mieleen Maria Jotunin romaani Huojuva talo. Sehän kuvaa professoriperhettä, jossa isän sadistisuus pitää koko perhettä jatkuvan pelon vallassa. Joensuun kuvaamaan perheen isä liikkuu pankkimaailman huipulla ja sanoo painavia sanoja muun muassa silloin kun valtion budjettia sorvataan.
Mutta vaikka rahasta ei liene puutetta, perheen lapset elävät lapsuutensa pelossa. Tuo pelko on niin syvälle syöpynyt perheen ainoan pojan Mikon mieleen, että se tulvahtaa edelleenkin heti päälle, kun hän nyt jo keski-ikäisenä miehenä ajattelee vanhempiaan. Kirjassa kuvataan Mikon arkaa käyntiä eläkkeellä olevien vanhempiensa luona.
Pahan pappi ja pankinjohtaja
Miksi tässä kirjassa on rinnakkain nämä tasot, pahan pappi ja pankinjohtajan perhe? Pahan papin taustaa ei nimittäin ole millään lailla kuvattu. Hän tulee kuin tyhjyydestä ja tekee tekosiaan. Lopussa kerrotaan hänen nimensä ja laaja koulutuksensa mutta ei juuri muuta.
Pankinjohtajalla ja pahan papilla on ainakin se yhteys, että molemmat tarvitsevat uhreja. Pankinjohtaja uhraa omat lapsensa sävyttämällä jatkuvalla pelolla näiden lapsuuden. Pahan pappi uhraa muiden lapsia. Tiettyjen sattumien kautta hän päättää uhrata myös pankinjohtajan pojan ja pojanpojan. Tavallaan nämä sopivat tähän tarkoitukseen, ovathan he jo valmiiksi uhreja.
Varmaan Matti Yrjänä Joensuu on poliisina törmännyt tämänkin tapaisiin perhekuvioihin. Kulissi on mitä ylväin, vaikka perheen sisällä tapahtuu aivan muuta.
Haluaako romaani sanoa, että pahalla on monta ilmenemismuotoa. Se voi johdatella jonkun henkilön omaperäisen uskonnon lumoihin ja tätä kautta ikään kuin oikeuttaa pahuutensa. Joku toinen sen sijaan tekee pahaa kotona.
Poliisin kuvaus tuntuu jäävän tässä kirjassa taustalle. Paha juhlii niin voimallisesti kahdella tasolla, että harjunpää kumppaneineen jää tavallaan sivusta katsojaksi. Onko Matti Yrjänä Joensuulla ehkä muhimassa isompikin aihe perheväkivallasta?
Ritva Sorvali
huhtikuussa 2004