Olli Saarelan ohjaama elokuva aiheesta vuonna 2010. Käsikirjoitus Leo Virret.
Pahan näkeminen ja kokeminen saa tekemään pahaa
Harjunpää ja pahan pappi kirjasta tehty elokuva on tiiviimpi ja yhtenäisempi kuin pohjana oleva kirja. Sivuhenkilöiden kokemuksia on siirretty päähenkilöille ja samalla vahvistettu näiden roolia. Niinpä nimihenkilöt ja päähenkilöt Harjunpää ja pahan pappi nousevat paremmin esille.
Erityisen hyvältä tuntui se, että pahan pappi tulee elokuvassa ikään kuin selvemmin näkyviin. Myös papin menneisyys nostetaan esille, jolloin katsoja näkee mistä mikäkin asia johtuu. Papin menneisyyteen on otettu aineksia Joensuun kirjan toisesta henkilöstä, väkivaltaisesta pankinjohtajaisästä, joka on muuten häivytetty elokuvasta kokonaan. Sampo Sarkola esittää suorastaan viehättävästi elokuvan pahaa pappia.
Juuri tällä tavalla herttaisesti esitettynä pahan pappi osoittautuu erittäin vaaralliseksi. Hän on kuin yksi meistä, jopa yksi kaikkein viehättävimmistä kansalaisista. Mutta saatuaan kärpäsen verkkoonsa hän ottaa esille persoonallisuutensa toisen puolen ja toteuttaa säälimättä kostoaan. Koska häntä on kohdeltu lapsena huonosti, hänellä on mielestään oikeus tehdä samoin.
Poliisikomisario Timo Harjunpää elää koko elokuvan ajan kuin tulisilla hiilillä. Peter Fanzénin esittämä Harjunpää valvoo öitä ja suunnittelee tyttärensä surmaajan kostoa. Välillä vaikuttaa siltä, että Harjunpää on menossa sekaisin samaan tyyliin kuin pahan papille on käynyt. Ilmeisesti elokuva haluaa sanoa, että pahaa löytyy tarpeen tullen meistä kaikista. Kosto kuljettaa sekä Harjunpäätä että pahan pappia.
Kaiken kaikkiaan Harjunpään perhe on kokonaisuudessaan elokuvan keskiössä. Uskonnon kanssa sekoilevaa ja jopa pahan uhriksi joutuvaa Eliisa-vaimoa esittää ilmeikkäästi Irina Björklund. Ehkä tyttären kuolema oli kuitenkin liikaa tässä elokuvassa. Harjunpään unettomuuden ja huolen olisivat voineet aiheuttaa pelkästään vaimon mielialan vaihtelut.
Kirjan kuvaamat Helsingin metroasemilla liikkuvat nuoret on häivytetty, mutta heidän piirteitään on siirretty Harjunpäätä lähellä oleville henkilöille. Niinpä käsikirjoittaja oli yhdistänyt Harjunpään perheeseen myös vaimoaan pahoinpitelevän ja runsaasti tatuoidun nykyuroon. Tämän väkivaltaperheen pahoinpitelyä nähnyt ja myös sen uhriksi joutunut poika seurustelee Harjunpään nuoremman tyttären kanssa.
Pidin tästä elokuvasta. Se on tiivis ja vauhdikas ja jännitys säilyy loppuun asti. Helsingin metro näkyy moneen kertaan ja juostaanpa jossain vaiheessa myös metron alisissa käytävissä. Onervan ja Harjunpään työtoveruus on kuvattu suorastaan liikuttavasti.
Ritva Sorvali