Markku Keisala, Aika ei anna anteeksi.

. Priimus Media Oy/Ooli 2007

Sodanaikainen rikos nykymurhan taustalla

Markku Keisala aloittaa kirjansa kirkon suntion ruumislöydöllä. Heti tämän alun jälkeen siirrytään Lapinsotaan, syksyyn 1944. Sodan viimeisenä päivänä tapahtui jotain sellaista, joka aiheutti omalta osaltaan alussa mainitun ruumislöydön. Ahneus ajoi jopa monivuotisen sotakaveruuden ohitse.

Keisala kuvaa Turun saaristoa, Korppoon tienoota, nykyajan kesää. Poliisit tutkivat 82-vuotiaan rikkaan miehen murhaa. Murhan lisäksi paljastuu myös jo1940-luvulla alkanut kiristys, joka jatkui aivan kohteen kuolemaan asti. Mutta mitä kaiken takana oikein piilee?

Vaikka Lapinsodasta on yli 60 vuotta, jotkin tapahtumat eivät häivy mielestä. Sieltä ei häivy petos eikä etenkään petos, joka aiheuttaa toisen ihminen kuoleman. Kun pienten lasten isä kuolee sodan viimeisenä päivänä oman esimiehensä ampumaan luotiin, ei sellaista kukaan unohda.

Keisalan kirjaan liittyy myös Lapinsodan aikana tapahtunut valtion rahakuljetuksen ryöstö. Mihin rahat katosivat? Kaikessa hiljaisuudessa joku kuitenkin elelee leveästi ja toinen kiristää häntä yhä suurenevilla summilla. Rahat ovat palautumassa kiertoon.

Vaikka lukijana tietää sodan aikana tapahtuneen petoksen ja olettaa murhan liittyvän siihen, oli mielenkiintoista lukea miten kaikki selvitetään? Ja tietenkin myös kuka oli kaiken taustalla ja mistä tätä joku oli saanut asiasta tietää. Kun elossa olevat tietäjät niin visusti vaikenivat.

Aika ei anna anteeksi on jännittävä kirja. Samalla se tuntuu hyvin todelta, näin saattoi tuolloin jossain tapahtua.

Ritva Sorvali