(Tammi 1999)
Leena Lehtolainen on muuttanut rikosromaaninsa näkökulmaa. Tässä uusimmassa eli "Tappavassa säteessä" ei päähenkilönä olekaan rikoskomisario Maria Kallio vaan turvakodin työntekijä Säde Vasara. Säde on koko 35-vuotisen ikänsä ollut yksinäinen, kiltti ja väritön persoona. Romaanin kuvaamana syksynä hän muuttuu, hän rupeaakin toimimaan aktiivisesti.
Eli näkökulma on tekijän, ei tutkijan puolella. Lukija tietää yhtaikaa tekijän kanssa mitä tapahtuu. Jännitys ei synnykään siitä, että kuka tämän on tehnyt vaan pikemminkin siitä, että saako poliisi tämän selville ja miten Säde Vasara itse henkisesti kestää tekojensa kanssa. Ja jonkinlaisia kysymyksiä herää pitkin matkaa myös siitä, että mikä tämän naisen on muuttanut?
Säde Vasara on nimittäin nähnyt kotiväkivaltaa jo vuosikausia. Jatkuvasti samat naiset ovat raahautuneet turvakotiin mikä mitenkin mustelmilla. Kun nainen on alkanut pysyä tolpillaan, mustelmia on yritetty peittää alus- ja päällysvoiteilla ja selitellä erilaisilla kaatumisilla. Säde Vasara on tukenut pahoinpideltyjä naisia näissä peitetarinoissa. Nyt Säde muuttuu, hän yllyttää naisia tekemään rikosilmoituksen, eroamaan, hankkimaan ainakin asumuseron jne. Ja kun näistä naisista ei tähän ole, niin Säde rupeaa itse toimimaan.
Naisia lyödään yhteiskunnan kaikilla tasoilla
Tappavassa säteessä kuvataan kolme erilaista turvakodin asiakasta. Ensimmäinen on pienten lasten äiti Sirpa, jonka mies on sairaalloisen mustasukkainen ja mukiloi vaimonsa tämän tästä lähes sairaalakuntoon. Vaimo yrittää hymyillä naapureille ja esittää ulospäin, että kaikki hyvin. Myöhemmin selviää mm., että lapset ovat jo kauan olleet kasvatusneuvolan asiakkaita. He pelkäävät isäänsä. Vaimolle on kuitenkin suuri kynnys tehdä rikosilmoitusta, etenkin jos mies uhkaa kostavansa.
Toinen esimerkkinainen on kuusikymppinen eläkeläinen, jonka aikamiespoika vaanii eläkepäivinä oven takana ja käy kiinni, ellei äiti anna rahoja. Yleensä äiti antaa ja kärsii vaikka nälkää seuraavaan eläkepäivään asti. Jos äiti ei meinaa antaa rahoja, poika uhkailee milloin väkivallalla, milloin itsemurhalla. Ei Anja-äiti voi ilmiantaa poikaansa ja toimittaa häntä vankilaan, omaa poikaansa.
Kolmas nainen, Tiina, on hyväpalkkaisessa työssä menestyvässä firmassa. Hän ei saisi olla poissa töistä päivääkään, mutta ei voi mennä sinne mustelmaisena. Niinpä hän sepittää peitetarinan, hän on kaatunut, ollut kolarissa, milloin mitäkin. Hän ei voi missään nimessä kertoa kenellekään, että hänen miehensä lyö häntä. Ja mies lyö huonommuuttaan. Mies on vähemmän koulutettu ja pienempipalkkainen. Hän ei pysy menestyvän vaimonsa vauhdissa eikä keksi tilanteeseen muuta ratkaisua kuin lyömisen.
Mikä muutti kiltin naisen?
Lehtolainen kuvaa Säde Vasaran maaseudulla syntyneeksi kiltiksi naiseksi, joka jo lapsena osasi kuunnella toisia ja väistyä syrjään menevimpien tieltä. Säteellä on kolme veljeä, joista kukaan ei ole välittänyt koulunkäynnistä. Veljet ovat isän kanssa terrorisoineet lapsuuden kotia iänikuisilla urheilukilpailujen seuraamisillaan. Kun televisiosta on tullut urheilua, on naisväen pitänyt ymmärtää olla hiljaa.
Myöhemmin veljet ovat menneet naimisiin, saaneet lapsia ja jo muutaman kerran eronneetkin ja olleet tämän tästä rahavaikeuksissa. Ja kun Säteellä kerran ei ole perhettäkään, niin tämä on saanut sitten autella veljiään kuiville milloin mistäkin vekselikierteestä. Ja kiltisti Säde on mennyt hätiin. äitikin soittelee sieltä maalta ja moitiskelee, kun Säde ei ole enää aikoihin päässyt heinäntekoon eikä perunannostoon. äidin jalat ovat jo siinä kunnossa, että puolukatkin jäävät metsään mätänemään, kun Säteellä on olevinaan niin kiirettä.
Säde on kuunnellut vuosikaudet sekä veljiään että äitiään ja yrittänyt olla avuksi. Samoin hän on työpaikalla joustanut, kun perheellisten on pitänyt sovittaa lomiaan yhteisiin aikoihin. Säde on pitänyt lomansa sitten kun kaikki muut ovat pitäneet. Ja sairastapauksissa Säde on tietenkin tullut tuuraamaan, jos muita ei ole saatu. Säteen on ollut hyvin vaikea sanoa ei.
Mutta tänä syksynä Säde uskaltaa sanoa ei. Hän sanoo sen usein ja hyvin topakasti. Ja tekee myös muuta uutta, hän menee jopa istumaan ravintolaan. Hän ostaa itselleen peruukin ja uusia vaatteita. Hän on jo vuosia laulanut kuorossa ja on kiltteyttään hoitanut nuottien monistusta, mutta ei enää suostu monistamaan uusia nuotteja niille, jotka aina unohtavat ne mikä mihinkin. Hän sanoo, että hän ei tuo enää uutta, että ole ilman, jos et löydä sitä kotoasi. Tämän kirjan yksi jännitystä luova tekijä on se, että mikä on muuttanut Säde Vasaran? Miksi hän nyt uskaltaa sanoa ei?
Jännitys voi syntyä muustakin kuin tekijän arvaamisesta
Mielestäni Tappava säde on hyvä kirja. Siinä käsitellään perheväkivaltaa, joka on ollut yhteiskunnassamme vaiettu tabu. Naiset ovat itse halunneet olla hiljaa, he ovat hävenneetkin osaansa, monet ovat saattaneet syytellä itseään tilanteesta. On ollut vaikea hyväksyä ja etenkään kertoa kenellekään, että se ihminen johon on luottanut niin paljon, että on perustanut tämän kanssa kodin, on tehnyt tällaista.
Kuka oikein on Säde Vasara, mitä hänelle on tapahtunut, mikä on hänen tulevaisuutensa? Tällaisia kysymyksiä huomaa lukijana pohtivansa pitkin kirjaa. Ja kun viimeisen sivun on lukenut, niin ajattelee, että olisihan minun pitänyt siitä ja siitä ymmärtää, että näinhän se on. Sillä vihjeitä Säde Vasaran muuttumisen syistä on lähes joka sivulla pitkin kirjaa.
Yksi jännitystä luova tekijä on myös se, että mitä komisario Maria Kallio tietää. Poliisien puheet saavat Säde Vasaran aina välillä varpaisilleen. Ja ovela veto on tuoda romaaniin Kalle Jokinen, mies ravintolasta. Voisiko ollakaan sopivampaa henkilöä, jolle Säde Vasara voi tarinansa kertoa?
julkaistu 22.4.2000, Kaupunkilehti Seiska