Leena Lehtolainen, Ennen lähtöä

(Tammi 2000)

Kaava-asiat kuumentavat tunteita Espoossa

Leena Lehtolaisen naiskomisario Maria Kallio taiteilee jälleen kodin ja työn välillä. Kun työ uhkaa vaatia liikaa, tulee huono omatunto, että koti jää heitteille. Ja jos taas keskittyy liikaa kotiin, tuntuu että rikosten uhrit tai muut onnettomat ihmiset saavat kärsiä siitä. Eli Maria Kalliota vaivaa tyypillinen nykynaisen ajanjako-ongelma.

Tämänkertainen tutkittava tapaus eli espoolaisen kunnallispoliitikon murha saattaa tuntua hieman uskomattomalta. Onko tonttipula pääkaupunkiseudulla niin kova, että jotain kaavaa vastustavaa luottamusmiestä estetään väkivalloin tulemasta ratkaisevaan kokoukseen? Näin kuitenkin tässä kirjassa tapahtuu.

Jo perinteiseen tapaan Lehtolainen kuvaa Espoon poliisia ja Maria Kallion hankaluuksia saada esimiehiään vakuuttuneiksi joidenkin tutkimusten tarpeellisuudesta. Ja jos isokenkäisiä hätyytellään, niin nämä osaavat uhkailla poliisipäällystöä esimerkiksi määrärahojen vähentämisellä ja pystyvät sillä tavalla vaikuttamaan tutkimusten kulkuun.

Ehdottomasti mielenkiintoisin henkilö tässä kirjassa oli Sari Seppälä -niminen nuori äiti, joka sattuneiden tapausten jälkeen jatkoi elämäänsä yksinhuoltajana. Jotenkin tässä Sarissa oli sellaista meininkiä, että hänen hahmoonsa uskoi. Ja Sarilla oli myös vastusta elämässään. Kaikki ei hänen elämässään ollut mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan.

Rupesin miettimään sitäkin, että miten paljon rikosromaani kestää niin sanottua tavallisen arjen kuvausta? Lehtolaisen keskeiset henkilöt joko elävät tavallista perhe-elämää tai haaveilevat siitä. Tässä kirjassa kaksi poliisia muuttaa yhteen asumaan. Olenko lukijana hieman mustasukkainen näille onnellisille perheille? Haluaisin tutkijan kokonaan omaan käyttööni.

Eli silloin kun jokin tapaus on kesken ja tutkinta on kuumimmillaan, niin en kaipaa väliin puuron keittoa enkä muutakaan huushollihommaa. Oikeastaan en edes usko että asiaansa paneutuva tutkija pystyy irrottautumaan asiastaan ja suunnittelemaan kulinaarisia nautintoja. Luultavasti tutkimusongelma pyörii päässä myös viikonloppuina.

Dekkari on vaativa ja oleelliseen keskittyvä kirjallisuudenlaji. Ja oleellista on juuri tuo ongelma mikä milloinkin pyörii tutkijan päässä. Ikään kuin koko kirjan pitäisi olla nivottu tuon ongelman ratkaisuun. Lukijana keskityn siihen yhdessä tutkijan kanssa ja huomaan hermostuvani, jos siirrytään pois pääaiheesta.

Näin esimerkiksi Lehtolaisen kirjoissa koen tapahtuvan silloin kun sivua pitempään kuvataan poliisien henkilökohtaista elämää.

julkaistu Kaupunkilehti Seiskassa