(Tammi 1996)
Salattu äitiys taustalla
Espoon Nuuksiosta löydetään puun alta lumeen ja pakkaseen kuollut nainen. Nainen tunnistetaan Elina Rosbergiksi, läheisen naisten terapiakeskuksen johtajaksi. Rosberg on löydettäessä yöpuvussa ja paljain jaloin.
Onko kyseessä murha, itsemurha vai pelkkä vahinko? Joka tapauksessa on outoa, että keski-ikäinen nainen lähtisi yöpaidassa talvella ulos. Ja kun tämän jälkeen tapahtuu vielä murhayritys, niin Elina Rosbergin kuolemakin alkaa selkiytyä murhaksi.
Maria Kallio jutun tutkijana
Leena Lehtolaisen poliisi Maria Kallio haastattelee terapiakeskuksen naisryhmäläisiä ja muita epäiltyjä. Maria Kallio on itse raskaana ja niinpä häntä kiinnostaa muidenkin naisten lapset ja mahdolliset raskaudet. Ja tähän juttuun sopii hyvin, että tutkija on omasta elämäntilanteestaan johtuen poikkeuksellisen kiinnostunut näistä asioista.
Sillä kun epäiltyjen taustoja tutkitaan, sieltä paljastuu yllättäviä asioita. Kun Elina Rosbergin ruumista tutkitaan, paljastuu, että hän on jossain elämänsä vaiheessa saanut lapsen. Jostain syystä kukaan ei ole tiennyt tästä lapsesta mitään.
Eli jutun ratkaisu löytyy menneisyydestä, aikoinaan hylätyn lapsen katkeruudesta. Mutta kuka on tuo lapsi, sen saa kukin itse kirjasta lukea. Ja samalla voi miettiä, onko lapsen katkeruus tarpeeksi hyvä motiivi murhaan tai tässä kuvatuntapaiseen kuolemantuottamukseen.
Lestadiolaisuudesta oma kirja
Yksi naiskeskuksen kurssilaisista on lestadiolainen Johanna Säntti. Hän on 33-vuotias yhdeksän lapsen äiti. Hän on paennut kotoaan odottaessaan kymmenettä lastaan ja kuultuaan lääkäriltään, että hän ei tule enää kestämään tätä raskautta. Edellinenkin oli jo siinä ja siinä.
Johanna Säntti tekee abortin vastoin miehensä ja uskontonsa tahtoa. Nyt hänen elämänsä pyörii syyllisyydentunnon ja koti-ikävän välillä. Alkaa taistelu yhdeksän lapsen huoltajuudesta, johon äidillä ”murhaajana” ei katsota olevan edellytyksiä. Vasta viranomaisten luvalla hän pääsee edes katsomaan lapsiaan.
Vaikka tämä Johanna Säntin tarina liittyy luminaisen tutkimusteemaan, niin kyseessä on niin suuri ”sivukertomus”, että tämä aihe ansaitsisi oman kirjansa.
Poliisi ei voi keskittyä
Maria Kallio työskentelee Espoon poliisissa. Hänellä on koko ajan meneillään monta juttua, ja nämä on aina keskeytettävä sen mukaan, miten uusia akuutteja tilanteita painaa päälle.
Luminaisen tutkimuksiakin sotkee melkoisesti mm. panttivankidraama, joka oikeastaan on niin iso juttu, että sekin sellaisenaan olisi yhden kirjan aihe. Kun se nyt työntyy luminaisen tutkimuksiin, se sotkee tätä aihetta eikä saa kuitenkaan tarpeeksi tilaa. Eli luminaisen tutkimuksiin työntyy yksi suuri irrallinen juttu kesken kaiken.
Todellisuudessahan juuri näin saattaa käydä. Mutta kirjailija voinee paremmin valita, mitä hänen poliisinsa tutkii. Erilaisten ikään kuin pikkutapausten tulo koko ajan entisen päälle lienee kerronnan realistisuuden takia välttämätöntä.
Onko laki kaikille sama?
Luminaisen tutkija Maria Kallio saa tottua siihen, että ketä tahansa ei voi noin vain pyytää poliisin kuulusteltavaksi. Ei ainakaan sisäministerin naisystävää. Jos tällaista henkilö erehtyy pitämään tavallisena kansalaisena, saa huomautuksen.
Ja kun Kalliolle tullaan tästä ilmoittamaan, antaa kirjailija ymmärtää, että ilmoittamaan tuleva ylempi esimies ei ole päässyt asemaansa aivan puhtain paperein. Poliisipiireissä lahjontaa on sekin, että jättää jonkin jutun tutkimatta, unohtaa sen niin sanotusti.
Miesvaltaisessa työyhteisössä Maria Kallio on saanut tottua karkeanpuoleiseen puhetapaan. Mutta muuten tämä ruohonjuuritason poliisiporukka näyttää toimivan melko hyvässä yhteisymmärryksessä. Ja poliisien kuvaus vaikuttaa kaiken kaikkiaan uskottavalta.
Leena Lehtolaisen teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.
julkaistu 10.5.1997, Kaupunkilehti Seiska