Ilkka Remes, Uhrilento

(WSOY 2001)

Remes vaeltaa jälleen pitkin Eurooppaa

Ilkka Remes on totuttanut lukijansa suuriin aiheisiin. Remeksen kirjoissa horjutellaan hallituksia ja valtioiden päämiesten terveyttä. Eikä kyseessä yleensä ole pienten valtioiden asiat vaan suurvaltojen aluevaltaukset ja arvovaltakysymykset.

Uhrilento jatkaa samoja perinteitä ainakin siltä osin, että siinä lennetään pitkin Eurooppaa. Romaani suorastaan alkaa lauseella ”Jo lentolipun näkeminen sai Antin sydämen tykyttämään”. Samalla kun aloituslause kuvaa romaanin tulevia tapahtumia, se johdattelee lukijan päähenkilön mielentilaan.

Kirjan päähenkilö suomalainen Antti työskentelee aivotutkijana Heidelbergissä. Hänen morsiamensa amerikkalaissyntyinen Tina tekee taidetta Välimeren rannalla Nizzassa. Häät on tarkoitus pitää Suomessa. Mutta kuinka ollakaan, kun sulhanen odottaa morsianta häihin, alkaakin tapahtua kummia.

Mielestäni Uhrilento on sekavampi kuin Remeksen aikaisemmat kirjat. Uhrilennossa käsitellään paitsi aivotutkimusta myös huumekauppaa, erilaisia uskonlahkoja, suurvaltojen intressejä Balkanilla ja ties mitä muita asioita. Kirjassa vilahtelee suomalaisten lisäksi amerikkalaisia, italialaisia ja jugoslavialaisia ihmisiä. Tilanne kärjistyy lentokoneessa.

Remes on entiseen tapaan taitava jännityksen luoja. Kun uhrilennon jälkeisiä vaiheita aletaan tutkia, henkilöt kulkevat milloin mitäkin maanalaista käytävää ja kokevat todellista hengenvaaraa moneen kertaan. Ja lukija heidän mukanaan. Mutta tapahtuiko tässä liian monta muutosta sen suhteen, että kuka oikein on puhtain asein liikkeellä ja kellä oli mitäkin jauhoja pussissaan?

Aivan kuin en olisi jaksanut enää innostua viimeisimmästä muutoksesta. Ehkä näin kävi sen takia, että toinen päähenkilö Tina jäi niin vieraaksi. Hänen kohtalostaan ei enää oikeasti ollut kovin kiinnostunut. Ikään kuin kirjailija itsekin olisi horjunut sen suhteen, että mitä hän toiselle päähenkilölleen oikein tekee.

Ja oliko niin, että toimijatahoja tässä kirjassa oli sittenkin liian monta. Balkanilla valvovat etujaan Yhdysvaltain lisäksi lukuisat paikalliset armeijat, YK:n joukot ja tässä tapauksessa vielä Uhrilennon suorittanut taho. Kun henkilö vangitaan tai surmataan, niin menee aikaa ennen kuin kukaan tietää, kenen tähtäimeen tämä uhri oli joutunut.

Ilkka Remeksen teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.

julkaistu Kaupunkilehti Seiskassa