. Minerva Crime 2011.
Poliisimurhan tutkintaa Naantalissa
Kustantaja ilmoittaa Hannaleena Viiman nimimerkiksi, joka on tottunut liikkumaan vallan käytävillä. Niinpä odotin vallan analyysiä paljon enemmän kuin mitä kirja tarjoaa. Vaikka asianajaja Johanna Sten tunnetaan valtapiireissä ja vaikka hänen yksi tuleva asiakkaansa saattaa olla jopa pääministeri, näiden asioiden ilmoittaminen ei vielä riitä vallan analyysiksi.
Oikeastaan Naisen vaisto kuvaa oikeastaan vain asianajaja Johanna Stenin pari vuotta sitten murhatun poliisiaviomiehen murhan tutkintaa. Johanna ryhtyy itse puuhaan, kun näyttää siltä että asia ei poliisissa etene. Johanna on itsekin entinen poliisi, mutta hän yrittää saada eri puolilta apua miehensä murhatutkimuksiin.
Tämän puuhaan tarjoutuukin kaksi virkaheittopoliisia, Jimmy Routakangas ja Maukka Salo. Oikeastaan koko kirjan mielenkiintoisin hahmo on juuri Jimmy Routakangas, joka aivan tosissaan ryhtyy toimeen ja hänestä paljastuu yhä uusia hyviä ominaisuuksia. Muuten Naisen vaisto tuntuu turhankin sovinnaiselta ja hieman aneemiselta kirjalta.
Pääasiassa kirjassa liikutaan Helsingin ja Naantalin väliä, ilmeisesti suurin osa ajasta ollaan kuitenkin Naantalissa. Johannalla on siellä äiti ja naisystäviä, joten hänen tyttärelleen löytyy hoitajia. Ja kun eletään kesää, kesälomaa, Naantali houkuttelee enemmän. Naantali ja Turku näyttävät olevan lähes yhtä kaupunkia.
Mutta jokin syvempi ja vetävämpi punainen lanka olisi ollut tarpeen, jotta kirja olisi pysäyttänyt. Vai oliko niin, että aiheen käsittelytapa ei sytyttänyt?
Ritva Sorvali