Poliisi hoitaa sittenkin asiat
Aleksandra Marininin kirjassa Murhaaja vastoin tahtoaan näkökulma on poliisissa. Kirjan päähenkilö rikostutkija Anastasia Kamenskaja seuloo Moskovassa tehtyjä murhia, tekee niistä yhteenvetoja. Hän on taitava ja hoksaava ja huomaa tämän tästä yhteyksiä eri tapausten välillä. Niinpä asiat tuntuvat sittenkin olevan hallinnassa.
Kirjassa Murhaaja vastoin tahtoaan seurataan montakin eri juttua, mutta keskeisimmäksi nousee kenraali Vladimir Vakarin perheen tarina. Perheen poika on murhattu muutama vuosi sitten ja perheen naiset vaativat isää kostamaan. Lukija seuraa erilaisia varjostusjoukkioita, jotka varjostavat ketkä mitäkin ja jopa törmäilevät toisiinsa Moskovan öisillä kaduilla.
Monet kirjassa väläytetyt hankkeet jäävät auki, ainoastaan Vakarin perheen tilanne muuttuu tietyltä osin. Anastasia Kamenskajalla on sormensa kaikissa jutuissa, hän odottaa joidenkin tekijöiden lähtevän liikkeelle, järjestää varjostajia näiden perään ja käy itse haastattelemassa avainhenkilöitä. Hyvin monet asiat tuntuvat olevan kiinni yhdestä naisesta. Mutta poliisi kuitenkin toimii.