Darja Dontsova, Murhamysteeri Moskovassa

Koirat, kissat ja anopit dekkarin pääroolissa

Darja Dontsovan Murhamysteeri Moskovassa hajoaa käsiin pääasiassa runsaan henkilömääränsä takia. Kirjassa luetellaan ainakin sata eri henkilöä, joten kenestäkään ei saa kiinni Myös tapahtumapaikkoja on niin paljon, että ne jäävät kaikki samanlaisiksi. Kirjan perusidea tuntuu olevan näppäräksi pyrkivä juonen kuljetus.

Päähenkilö on harrastajaetsivä Darja Vasiljevna. Darja asuu talossa, jossa hänen lisäkseen asuu ilmeisesti ainakin 20 muuta henkilöä ja näiden lisäksi lukuisa määrä kissoja ja koiria. Myös muilla romaanissa mainituilla henkilöillä on eläimiä, joten kirjassa saattaa olla mainittuna lähes yhtä monta eläintä kuin ihmistäkin.

Sekosin kerta kaikkiaan sekä ihmisiin että eläimiin. Ainoa kiinnostava asia oli kaikkien tahojen jatkuva lahjonta. Vankilaan ei päässyt viemään eineksiä, ellei livautellut sataruplasia sinne tänne. Kukaan ei suostunut puhumaan, ellei siitä maksettu. Joten jos lähti toimittamaan jotain asiaa, piti lompakko olla täynnä. Muuten kirjasta ei jäänyt juuri mitään mieleen.