. Like 2006
Erik Winter pohdiskelee jälleen
Åke Edwardsonin uusin suomennettu kirja Huone numero 10 on mielestäni hänen tähän mennessä paras kirjansa. Tässä kirjassa tutkitaan nuoren naisen kuolemaa ja tähän kuolemaan nivoutuu myös Erik Winteriä vaivaava aikaisempi epäselväksi jäänyt juttu.
Tässä kirjassa Winter ja hänen tutkijakollegansa palaavat tavallaan juurilleen eli pohtimaan tapahtunutta. He eivät niinkään juokse kenenkään perässä kuin puhuvat puhumasta päästyään siitä, mikä kukakin on saanut kenestäkin irti. He kerta kaikkiaan ottavat itselleen aikaa puhumiseen ja ajattelemiseen.
Puhumalla ja ajattelemalla poliisit yrittävät päästä lähemmäksi tekijän aivoituksia. He sanovat muuttuvansa murhaajan kaltaiseksi, ajattelevansa murhaajan ajatuksia. Erityisesti he ajavat takaa motiivia, miksi mitäkin on tehty? Väkivallanteolla on yleensä henkilökohtainen motiivi. Ihminen murhaa vain sen jota vihaa tai rakastaa.
Puhuminen kannattaa aina. Puhuessa jotain lähtee liikkeelle ja siirtyy eteenpäin kohti päämääräänsä: Puhe. äänekäs ja hiljainen. Juttelu. Keskustelu. Riitely. Itku. Karjuminen. Kuiskaus. Huuto. Kaikki puhe vie asioita eteenpäin, pelkkä ajatus ei riitä. Näin Edwardsonin poliisi Erik Winter pohtii työtään.
Erik Winter pohdiskelee sitäkin, että poliisitutkimus on kuten kaunokirjallisuus. Molemmissa on sekä pintarakenne että syvärakenne. Molemmissa kuunnellaan sanojen pintamerkityksiä ja syvämerkityksiä ja myös sitä, mitä jätetään sanomatta. Puhutun ja tarkoitetun välissä saattaa olla iso kuilu.
Kun tässä kirjassa Erik Winterilläkin on aikaa istua ja ajatella, hänellä on myös aikaa kuunnella. Niinpä Edwardsonin äänimaailma pääsee taas esiin. Yhtenä juonteena siinä on musiikin kuuntelu, mutta myös kaikki muut äänet, kadun äänet, rappukäytävien äänet, lokkien äänet. äänien avulla kulloinenkin miljöö laajenee tutkijanhuonetta laajemmaksi.
Huone numero 10 tarkoittaa hotellihuonetta, jossa on tapahtunut murha. Tuossa samassa huoneessa tapahtui jotain myös 18 vuotta aikaisemmin. Niinpä osa kirjan sivuista kuvaa Erik Winterin ajatuksia ja kokemuksia tuon aikaisemman tutkinnan ajoilta. Tuolloin Winter oli nuori poliisi, johon vanhemmat kollegat suhtautuivat hieman huvittuneesti.
Mielenkiintoista on huomata kuinka Ruotsin poliisi on tämän kirjan mukaan 1980-luvulla suhtautunut vähättelevästi nuorten huumeiden käyttöön. Poliisit ovat katselleet autojensa ikkunoista, kun sätkä on kiertänyt puistoporukoissa ja haistelleet hasiksen imelää ja mausteista hajua.
Erik Winter suhtautuu työhönsä vakavasti. Jos suhtautuu työhönsä vakavasti, saa tyytyä yksinäisyyteen. Mutta kaikki ovat yksinäisiä, jokainen saa selvitä omassa elämässään niin kuin parhaaksi taisi. Työ vie mennessään, työ vie ajatukset, mielenkiinnon, ajan. Näin Winter pohdiskelee yön tunteina.
Mielestäni Huone numero 10 porautuu hyvin syvälle ruotsalaisen poliisityön ytimeen, ajatteluun, keskusteluun, kuunteluun. Epäiltyjä kuunnellaan tietysti erityisen herkällä korvalla, sellaisella korvalla joka kuulee senkin mitä ei sanota.