Tappajatohtori hajoaa liian moniin rönsyihin

Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola, Tappajatohtori. CrimeTime 2023.

Kirjoittajakaksikko Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola on päässyt jo kolmanteen Alisa Aro -kirjaansa. Alisa Aro on helsinkiläinen poliisi, joka on tutkinut rikoksia Pasilan rikospoliisissa, mutta siirretään tässä kirjassa Malmille. Siirto ei Alisaa miellytä, mutta hän kotiutuu Malmille. Hänen eteensä tulee nyt sosiaalitapauksia kuten vanhusten pahoinpitelyjä tai muuten epämääräisiä kuolemia.

Alisa Aro on kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka asuu vuokralla vanhassa omakotitalossa. Alisan miessuhteet ovat päättyneet mikä mitenkin, lapsista hän on kiitollinen. Oma äiti on auttanut pitkin matkaa, mutta nyt äiti on 80-vuotias ja tarvitsee itse hoitoa. Lähistöllä toimii Agendan hoitokoti, jonka hoitokäytännöt eivät kaikilta osin kestä päivänvaloa. Sinne joutuu myös Alisan äiti. Vanhusten hoito nouseekin tämän kirjan pääteemaksi.

Suorastaan järkyttävä on Olavi Sipisen tilanne. Hänen ainoa yhteyttä pitävä sukulaisensa on lähistöllä asuva väkivaltainen ja alkoholisoitunut poika, joka käy tämän tästä vaatimassa isältään rahaa kovakouraisin keinoin. Sosiaalinaiset tekevät pahoinpitelyistä rikosilmoituksen, mutta kuinkas sitten oikein kävikään. Kun Olavi ei halua lähestymiskieltoa, ei sitä voida asettaa, vaan poika saa tulla koska tahansa isänsä kotiin omilla avaimillaan.

Alisa Aron vanhin tytär Silja seurustelee 18-vuotiaan amislaisen Jarin kanssa, joka pössyttelee milloin mitäkin. Alisa on huolissaan, mutta ei voi muuta kuin antaa ohjeita ja seurata tilannetta. Kirja alkaa hienosti lähistön nuorten kuvauksella ja päättyykin siihen. Nämä nuorten kulmakuntakohtaukset näyttävät, miten tytöt ja pojat ”puhuvat” toisilleen.

Oikeastaan sekä vanhusten että nuorten kuvaukset tuntuivat uskottavilta, mutta hieman ihmettelin keski-ikäisten suhteiden pitkiä kiemuroita, joiden lomaan oli punottu melkoisesti myös romantiikan nälkää. Ehkä näiden aiheiden pitkät kuvaukset veivät tarinaa liian kauas dekkari- tai poliisiromaanilajityypistä, mitä kirja kuitenkin ilmeisesti yrittää olla.

Tappajatohtori on yksi kirjan keskeinen henkilö. Hän kuuluu johonkin epämääräiseen kosmiseen Astros-ryhmään, joka kokoontuu läheisellä työväentalolla ja jonka olemassaoloa tässä kirjassa on ymmärtänyt. Minkä takia tätä ryhmää piti kuvata ainakin 50 sivua.

Vaikka pääaiheena oli vanhusten hoito ja huolto, tässä ei päästy kovin syvälle, kun oli niin paljon muuta sälää. Eli kirjan perusidea jäi heiveröiseksi sen takia, että kerronta liukui tämän tästä ties mihin rönsyihin. Pitäisikö tekijöiden sopia tarkemmin, että kirjoittavatko he rikoskirjallisuutta, romanttista tarinaa vai yhteiskunnallisia epäkohtia paljastavaa juttua?

Ritva Sorvali