Maan hiljaiset vaikenevat

Maan hiljaiset vaikenevat

Pidin Eevi Kuokkasen esikoisdekkarin päähenkilöistä heti. Yksinyrittäjä,  joka jatkaa isoäitinsä perustamaa pesulaa, siivooja, LVI-asentaja, joka fiksaa vuotavat hanat ja vaihtaa ilmastoinnin laakerit, yli 100 vuotiaan pensionaatin eläkeiässä oleva omistaja, kotisairaanhoitajia, kirjastonhoitaja, puutarhureita ja halpahallin kauppiaita.

Sympatiani on aina ollut pienyrittäjien puolella. Heitä ja heidän huhtikuista arkeaan Ei sanaakaan vierittää totta vie lukijan pöytään yltäkylläisesti.

Merenrannan pieni lomakaupunki on heräilemässä uuteen matkailusesonkiin, ja paikkoja laitetaan kuntoon.

Pesulayrittäjä Tuija odottaa tytärtään Pinjaa kesäksi kotiin ja juttelee ystäviensä ja asiakkaidensa kanssa tulevasta. Bisnestä olisi tarkoitus laajentaa, tarjota räätälöityjä palveluita alueen matkailuyrittäjille: lakanat perille toimitettuna ja valmiiksi sänkyyn sijattuna, ”premium boutigue” -palveluja, yhteistä Istagramnäkyvyyttä…  Samalla hänen ystävänsä putkiasentaja Lasse kiertää talosta taloon. Yli satavuotiaan Villa Iriksen putket paukkuvat, monialayrittäjä Ville Varjuksen Moto-Campingin  rajut yövieraat  sotkevat ja rikkovat paikkoja ja valtakunnanjulkkis Bobi Luhdanojan iso hotellihanke, Hotel Mare valmistuu kuukauden sisällä.

Mutta pinnan alla on jo muutakin kuin auvosen matkailukesän kassavirtojen odotusta. Lukija katselee jo prologin ensimmäisessä lauseessa pesualtaan pyykkiä, jonka ”vesi muuttui tummanpunaisesta sameaksi ja kirkastui vähitellen”. Kaikki ei ole myöskään kohdallaan oudoissa vanhusten kuolemissa. Vanha Einar Wikström on kuollut halkoliiteriinsä, ja kotihoidon yksikkö on tekemässä kuolemasta asianmukaisia selvityksiä. Samalla Wikströmin rantatontille rakennetaan jo uutta paritaloa.

Lopuksi paikkakunnalle muuttaa Helsingistä uusi nainen incognito. Entinen Irene Ahlfors pukeutuu beigen värisiin rintaliiveihin, punakirjavaan rikootunikaan ja mustiin stretch -housuihin ja esittäytyy Mervi Laitisena. Käy ilmi, että hän on toiminut menestyvän kiinteistösijoitusyhtiön johdon sihteerinä. Nyt mitta on tullut kuitenkin täyteen, ja hän on ottanut sairaslomaa. Kaupungissa hän tekee silti tuttuja töitään eli tutustuu kaavoituspolitiikkaan, kansalaisten vaikuttamistoimintaan ja etsii – sijoituskohteita.

Lisää ihmisiä kuolee. Seuraavana on vuorossa kirjastonhoitaja ja paikallislehden pakinoitsija Assi Appelberg…

Ei sanaakaan on taitavasti rakennettu jännitysromaani, jonka ehdoton voima ovat sen henkilöt. Heidän kanssaan lukija pääsee luontevasti – konkreettisesti keittiön oven kautta – tutustumaan kaikkeen, mitä keväisessä matkailukaupungissa tapahtuu. Samanaikaisesti Eevi Kuokkanen on kirjoittanut romaanin, joka viihdyttää myös ihmissuhteiden tasolla. Nämä ihmiset uskovat, toivovat ja rakastavat – samaistuttavasti. Samalla kirja punoo riittävän uskottavasti jännitysromaanin lankoja. Lukija saa tietää enemmän kuin päähenkilöt ja tekemään omia päätelmiään.

Näin matkailusesongin alettua en olekaan enää varma, valitsenko kohteeksi kotimaista merenrantakaupunkia, joka pesee ja linkoaa, ja sijaa vuoteenkin vielä yön sotkujen jäljiltä samaan hintaan.

 

Vastaa