. Wsoy 2011.
Norsu ja Mursu mellastavat Joutsenon maisemissa
Teemu Kaskinen ja Heikki Heiskanen ovat kirjoittaneet oikean dekkarimammutin eli 500-sivuisen selostuksen Joutsenoon sijoitetusta junaturmasta ja sen jälkiselvittelyistä. Kyseessä on toinen Norsu-kirja. Poliisit Heikki Norén eli Norsu ja lappilainen Mursu ajautuvat Joutsenon junaturmatutkintaryhmään. Norsu on kotoisin Joutsenosta, joten hän halusikin tutkintaan hyödyntämään paikallistuntemustaan.
Mutta miten tutkinta etenee ja mitä Norsu ja Mursu tekevät? Tätä kaikkea lukiessa ei aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kerronta polveilee suhteellisen vapaasti sinne tänne, väliin kertoja intoutuu kuvailemaan tarkasti henkilöitä, välillä kerrotaan hyvin tarkkaan mitä henkilöt syövät, jossain vaiheessa mennään mökille juopottelemaan, yhtenä yönä Norsu ajaa satoja kilometrejä mukiloimaan jotain tyyppiä.
Jos on Norsun ja Mursun meno kohtuullisen hulvatonta, samaa voi sanoa myös koko tutkintaryhmästä. Tutkintaa johtaa diktaattorin ottein Suomen paras poliisi Jussi Wennerström, jonka nykyisyydestä ja menneisyydestä paljastuu koko ajan uutta. Tämän tästä palataan sota-aikaan ja siihen miten Joutseno ei oikeastaan ole päässyt siitä vieläkään eroon, kun Venäjän raja on niin lähellä.
Joutsenon, Imatran ja Lappeenrannan kuntaliitoskiistat tarjoavat hyviä motiiveja junaturmaankin. Joutsenolaiset eivät halua liittyä mihinkään kuntaan, mutta Lappeenrantaan heitä ollaan pakolla liittämässä. Lappeenrannan talouskähminnät käsitellään kirjassa tarkkaan. Imatrasta kirjailijoita kiinnostaa lähinnä se, kuinka imatralaiset ovat hölmöyttään kaavoituksella pilanneet kauniin kaupunkinsa ja edelleen pilaavat minkä ennättävät.
Joutsenosta löytyy kuulusteluihin yhä uusia perinnetyyppejä. Rauhan mielisairaala on sijannut kunnassa, joten vaikuttaakin siltä kuin potilaita olisi jäänyt haahuilemaan Joutsenon maisemiin ja nyt heitä putkahtelee tämän tästä poliisien haastateltaviksi. Ehkä mielisairaala-aiheesta olisi saanut enemmänkin irti. Ihan perusjoutsenolaisetkin vaikuttavat reteiltä tyypeiltä, he sanovat ruman sanan niin kuin se on eivätkä väistele jos miestä väkevämpää on tarjolla.
Kaiken kaikkiaan Kaskinen ja Heiskanen ovat kasanneet kirjaansa sellaisen ainesmäärän, että lukija joutuu koetukselle. Venäläiskuviota ihmettelin eniten. Vaikka rajanpinnassa ollaankin, tämä kirja olisi selvinnyt kuiville ilman venäläisiäkin, jopa nähtyä paremmin, ja tuolloin olisi pärjätty myös ilman kiinalaisia. Eli vaikuttaa siltä, että tästä puuttuvat vain EU-tukipaketit, muuten kirjasta löytyy kaikki mitä Suomessa on viime aikoina tapahtunut.
Norsu tulee on tavallaan dekkari, mutta se on myös tyypillinen miesparivaljakon seikkailukertomus. Norsu ja Mursu töytäävät minne nenä milloinkin osoittaa ja löytävät itsensä milloin mistäkin kiipelistä. Mutta mikä mahtaa olla kirjan tyylilaji? Tavallaan se on ikään kuin veijariromaani, mutta sisältää runsaasti yhteiskuntakritiikkiä ja lopussa kirja ajautuu tragediaksi. Eli olisiko aiheita sittenkin pitänyt hieman karsia?
Mutta kirjan salailkeäkieli, menemisen meininki ja Joutsenon tarkka ja hupaisa paikalliskuvaus vievät tarinaa eteenpäin. Miehiä pannaan kohtuullisessa määrin huokealla, mikä tietenkin huvittaa lukijaa.
Ritva Sorvali