. Tammi 2009.
Asekauppiaat vetävät naruja tapahtumien taustalla
Taavi Soininvaaran uusin rikoskirja kuvaa pitkin maailmaa tehtävää asekauppaa ja sen seurauksia. Kirjassa ollaan ainakin Keniassa, Lontoossa, Sveitsissä ja Suomessa. Taustalla hääräävien asekauppiaiden lisäksi kirjassa toimivat YK, Valuuttarahasto, Maailmanpankki ja eri maiden hallitukset.
Päähenkilönä itsensä laittaa likoon suomalaissyntyinen YK:n palkkalistoilla maailmaa kiertävä Leo Kara. Hän joutuu kirjan aikana lukuisia kertoja hengenvaaraan, hän näkee monien kuoleman tai löytää tuoreeltaan ruumiita. Hänen kintereillään tuntuu kuolema mieluusti kulkevan.
Lisäksi Leo Kara tuntuu olevan kaikkien johtajien ja muiden silmäätekevien epäsuosiossa. Sekä Kenian poliisi että Suomen poliisi ja lisäksi YK:n johto kokee hänet hankalana tyyppinä, josta pitäisi päästä eroon. Vaikka Leo joutuu YK:n työnsä takia jatkuvasti vaaraan, ei hänen työlleen anneta arvoa vaan hänet halutaan mieluusti pois päiviltä.
Kirjan mukaan Suomessa asekaupan sisäpiirissä häärää Kabinetti, johon kuuluu teollisuusjohtajia, poliittisia johtajia ja myös poliisin johtoa. Tämä Kabinetti hoitaa asekaupat salaisesti, ja koska kyseessä on vaikutusvaltainen porukka, ei asialle mitään voida. Kun Leo Kara yrittää päästä tapahtumien jäljille, rupeaa porukkaa kuolemaan ihan läjäpäin.
Kaiken takana on kriittinen yhteys ja tietyt toimijat. Toimijoita oli suorastaan liikaa, kirjassa mainittiin varmaan satakunta henkilöä. Niinpä kenenkään puolesta en lukijana jäänyt suremaan eikä Leo Karan lisäksi juuri kukaan noussut pahemmin esiin.
Jonkin verran lukemista haittasi melkoinen järjestönimien viidakko ja etenkin se, että järjestöt oli nimetty lyhenteillä. Esimerkiksi tällaiset toimijat kuin UNODC, KGB, SDC, SIS, SVR, GRU tai WFP ovat varmaan joillekin lukijoille tuttuja, mutta minä koin, ett ä kun näitä vilisi tekstissä, siitä tuli vaikealukuista.
Eli nähdäkseni Kriittinen yhteys onkin tavallaan erityisasiantuntijoiden kirja. Ilmeisesti pitää tietää jotain maailman asekaupasta ja sen toimijoista ennen kuin pääsee sisälle kirjan ytimeen. Se kuitenkin kävi selvästi ilmi, että ihmishenki on halpa näissä yhteyksissä. Ilmeisesti kaikki toimintaa vähänkään kyseenalaistavat jäsenet tai muut liikaa tietävät henkilöt päästettiin oitis pois päiviltä.
Ritva Sorvali