Sydän puhdas kuin revolverin piippu

Sydän puhdas kuin revolverin piippu

Simone Buchholz: Revolverisydän
Alkuperäisteos Revolverherz, 2008, suom. Anne Kilpi,  2019

Kouvolan 27. Dekkaripäivien eurooppalainen kirjailija on saksalainen Simone Buchholz, jonka rikosromaaneista on kertomassa kääntäjä Anne Kilpi. Revolverisydän on Bucholzin esikoisdekkari, ja se ilmestyi Saksassa jo vuonna 2008. Teos on järjestyksessään toinen matkani Buchholzin maailmaan; ensimmäisestä, kirjailijan tunnetuimmasta teoksesta Mexikoring kirjoitan pian.

Mutta olipas esikoinen!

Jos dekkarin teosta voisi kirjoittaa reseptin, Revolverisydämessä olisi kaikki ainekset ja teko-ohjeet. Uunin termostaatti on tosin rikki ja vastuksetkin toimivat miten sattuu, koska alussa tuntuu, että lämpötila ei nouse:  ruumista ei tunnisteta eikä mitään kunnon johtolankaakaan löydy. Lopussa lämpö huitelee kuitenkin jo viittäsataa. Siinä pullat palaa ja poliisia viedään pillit soiden.  Die Ende. Die.

Mutta aloitetaan siis alusta. Minäkertoja kuvailee, kuinka taivas roikkuu alhaalla ja Elbe-joelta nousee sumu. Joen penkalta on löytynyt nuoren naisen ruumis, kauniisti aseteltuna ja sininen perukki päässään.  Laskeudumme turvallisesti genreen, jota tekisi tässä vaiheessa mieli kutsua jopa kovaksikeitetyksi. Eikö Dashill Hammet tai Raymond Chandler ole jo kertonut tämän tarinan. Rikospaikkatutkijat ovat jo työn touhussa ja minäkertojan tekee mieli kahvia. Keskeiseet henkilöt esitellään. Kielellä ei turhaan maalailla ja dialogin voimaan luotetaan. Ettei sittenkin Derrick.

Parin sivun jälkeen lisätään lämpöä, ja Derrick unohtuu. Peruukin alta paljastuu skalpeerattu pää, mikä tekee selväksi, että olemme nyt reilusti rujommassa maailmassa. Tämän jälkeen minäkertoja jättää tutkijat ja lähtee kahville. Lukijalle on tiputeltu jo tiedot, että hän on syyttäjä. Satamajätkät huutelevat perään ”leidille”.

Buchholzin ensimmäinen Chastity Riley -dekkari ei lumoa omintakeisuudellaan, vaan käy ensimmäisten parin kymmenen sivun aikana ennalta-arvattavuudellaan melkein ärsyttämään. Murhan ja rikosryhmän esittelyn jälkeen siirrytään päähenkilön yksityiselämään, esitellään paras ystävä ja naapurin mies, kymmen vuotta nuorempi  gigolo.  Jokin on alkanut kuitenkin jo koukuttaa.

Revolverisydän on konstailematon rikosromaani, jonka kieli ei kiemurtele eikä snobbaile, vaan joka toimii kuin villasukat. Vedä jalkaasi ja rentoudu. Näennäisen perinteinen realistinen kerronta vie lukijan myös mukanaan maailmaan, joka on sopivasti tuttu. Tapahtumapaikka on Hampurin Sankt Paulin kaupunginosa, jonka jokainen suomalainen tuntee ainakin Irwinin rallista, joku ehkä punastuukin. Tapahtumapaikat kerrotaan kadun nimen tarkkuudella, ja ystävät ja kodin kulmat saavat reilusti palastatilaa. Eikä mene kauaakaan, kun Chastity kertoo jo suoraan lukijalle sen minkä tämä tietää:

Kertoja rakastaa juuri Sankt Paulia, sen katuja, ravintoloita ja strippibaareia, jokea, merta ja ihmisiä. Lukija saa kulkea ihmisten kokoisessa kaupungissa, jossa omaa futisjoukkuetta kannustetaan  vaikka se häviääkin ja jossa huoratkin vanhenevat  samettisesti.

Ja sitten lämpö alkaa nousta: 80-kymppinen eläkeläisvaari löytää toisen skalpeeratun ruumiin. Tämän jälkeen on selvää, että kysymyksessä on sarjamurhaaja.

PALKITAAN LUKIJAA

Revolverisydän on kirja, joka palkitsee lukijaa oikea-aikaisesti ja oikeilla tavoilla.  Chastity on ihmissuhteissaan lommoilla, mutta ystävänsä Carlan tapaan lopulta aina valmis uuteen kierrokseen, ja nainen on hänen maailmassaan subjekti. Ryyppyreissua parempi on panoreissu, ja panoreissulla voi löytää parhaassa tapauksessa rakkauden.

Dekkarin ystävät palkitaan kuitenkin kaikkein tykimmin. Revolverisydän on rikosromaani, jossa yksikään kohtaus saatika yksikään kohtauksen henkilö  ei ole turha, ja kun punaisia lankoja aletaan lopulta punoa yhteen, moni saa huokaista tyytyväisenä, että arvasinpas.

KERRONTA

Kuten tunnustin alussa, Revolverisydän on toinen tutustumiseni Buchholzin maailmaan, mutta heruttelen nyt jo vähän, mitä on odotettavissa jatkossa.

Chastity Rileyssä ei ole varsinaisesti paljoakaan sankariainesta. Sankari on pikemminkin se eetos, minkä Buchholz välittää lukijalle. Revolverisydän kertoo sympaattisen vanhanaikaisesti ihmisyhteisöstä, jossa toinen hyväksytään kaikkine puutteineen ja virheineen.  Kuin nostaakseen tätä eetosta Buchholz päästää kirjan jokaisen henkilön teoksen loppupuolella vuorollaan minäkertojaksi, jopa viimeisen sivuhenkilön, joka jää kirjassa ilman nimeä. Ratkaisu toimii; raapaisemme vähän moniäänistä romaania.

Tällaisia poliiseja ja tällaisia ihmisiä Reeperbahnilla, jonne veri vetää jälleen. Menkää ihmeessä kaupunkilomalle tai lukekaa ainakin Revolverisydän. Viihdytte.

 

 

 

 

 

 

Vastaa