. Crime Time 2013.
Tamperelaisuus on päässyt taas kirjan sivulle
Vihan sukua on ajallisesti erittäin hyvin keskitetty rikostarina Tampereelta. Parin päivän aikana Koskinen kumppaneineen joutuu selvittämään pomminräjähdystä, kaksoissurmaa, naisen pahoinpitelyä ja tulipaloa. Suojelupoliisin Ilkka Lamberg yrittää vääntää jutut heidän tutkittavikseen, mutta tamperelaispoliisit pitävät pintansa. Letkeän leukailun ja pomoja kumartelemattoman asenteensa ohella he saavat asiat sujumaan.
Vihan sukua on ennen kaikkea komisario Koskisen kirja. Koskinen ryhtyy yksin moneen toimeen, ja osa jutuista tuleekin suorastaan hänen ovelleen. Poliisintyön keskeisin oivallus näyttäisi olevan, että pitää uskaltaa nähdä asiat muustakin kuin siitä kaikkein ensimmäiseksi tarjoutuvasta näkökulmasta. Ja pitää antaa ihmisten ensin vuodattaa paha olonsa ulos, vasta sen jälkeen voi ryhtyä keskustelemaan.
Vihan sukua on nimensä mukaisesti sukutarina, tamperelainen sukutarina, jonka juuret ulottuvat kansalaissodan aikoihin. Silloin luotiin pohjat vuosikymmenien vihanpidolle. Silloin luotiin pohjat myös sijaiskärsimykselle, toisen puolesta syyn ottamiselle, syyllisyydelle, alemmuudelle. Onko kansalaissota tulossa dekkareihin?
Seppo Jokinen näyttää elävästi mitä seuraa löysästä puheesta ja mitä seuraa löysästä kirjoittelusta. Jos lehti julistaa terrorismin levinneen kaupunkiin, ihmiset näkevät sen merkkejä ympäristössään ja ryhtyvät puhumaan siitä. Pelko leviää, etenkin kaikkea erilaista pelätään, rasismi nostaa päätään. Aletaan puhua niistä, kuinka ne tekevät nyt sitä ja sitä, luodaan vähintään kaksi ryhmää, me ja ne. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa siitä, mitä suustaan ja kynästään päästää.
Mutta kaiken hektisen tapahtumisen keskellä on myös suvantoja, hyviä hetkiä. Niinpä ”poliisiautossakin voi kokea erityisellä tunnelmalla ladattuja ohikiitäviä kotvasia, jotka eivät unohtuisi koskaan”. Ja tässä tapauksessa tarkoitetaan nimenomaan erityisellä myönteisellä tunnelmalla ladattuja kotvasia.
Seppo Jokinen saa kirjoihinsa valtavan vastuunoton tunnelman. Hänen poliisinsa todella välittävät tutkittavistaan, he ovat mukana asiakkaidensa arjessa. He ovat viranomaisia, mutta he saattavat monesti olla asiakkaidensa ainoita oikeita omaisia, he välittävät tamperelaisistaan. Toivottavasti nykytamperelaiset tajuavat, miten paljon yhteisöllisyyttä kaupunkiin syntyy juuri Jokisen kirjojen ansiosta.
Kateeksi käy Tamperetta ja tamperelaisia, kun niillä on tällainen kirjailija.
Ritva Sorvali