. Karisto 2008Kuka välittää rappioalkoholistin kuolemasta?Ylikomisario Koskinen joutuu lomallaan keskelle alkoholistien kuolemia. Kun näitä rupeaa tulemaan peräkanaa, Koskinen kiinnostuu tapauksista ja hivuttautuu työpaikalleen. Siellä hän joutuu alaistensa nälvinnän kohteeksi: eikö komisariolla ole lomalla todellakaan mitään muuta tekemistä kuin etsiä pusikoista spurgujen ruumiita!Seppo Jokinen nostaa esiin laitapuolen kulkijat ja näiden ihmisarvon. Hän näyttää kuinka kaupunki on eri tahtojen taistelutanner, jokainen vaatii yhä enemmän elintilaa ja mieleistään ilmapiiriä. Jos joku ottaa laitapuolen kulkijat silmätikuikseen, hän tekee kaikkensa saadakseen nämä häädettyä asuntoalueeltaan. Avukseen hän haastaa poliisit. Seppo Jokinen kyselee, miten ihmisten ylipäätään ja etenkin poliisien pitäisi suhtautua rappioalkoholisteihin? Pitäisikö mennä niiden vaatimusten mukaan, jotka vaativat siivoamaan kaupungin kaikesta vähänkin häiritsevästä? Mutta mikä kenenkin mielestä on häiritsevää, ketä poliisien pitäisi kuunnella? Jokisen uusimmassa dekkarissa vieraillaan useita kertoja Rappiolassa, jossa alkoholistit pitävät kesäleiriään. Jokaisella on oma tarinansa, kenen alamäki on alkanut yrityskonkurssista kenen avioerosta. Heidän kintereillään puuhaa monenlaista yrittäjää, kenellä mitenkin puhtaat jauhot pussissa. Kun poliisi rupeaa selvittelemään kuolemantapauksia, epäilyt osuvat lähelle alan toimijoita.Poliisien keskeinen valtahierarkia on taas hyvin esillä. Koskinen on keskellä. Hänen yläpuolellaan myhäilee ja ärhentelee Tanse, joka jo jäähdyttelee eläkkeelle pääsyä odotellessaan: yllättäen Tansesta irtoaa sellaisia myönteisiä puolia, että Koskinen pelkää rupeavansa suorastaan ikävöimään tätä. Harmittaa että Tanse paljastaa inhimillisyytensä vasta näin loppusuoralla.Koskisen alapuolella on hänen oma työporukkansa, joka ei juuri kuvia kumartele, mutta kun vastuunkantajaa etsitään, Koskinen työnnetään mieluusti keulille. Koskinen on esimiehenä ikään kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela: asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten kukin saa olla mikä on. Tällä menetelmällä porukasta on hitsautunut toisistaan huolta kantava ja toisiinsa sitoutunut joukko.Tutkinnan aikana paljastuu myös se, kuinka poliisin pitää ottaa monet asiat huomioon. Poliisin pitää aina yrittää suojella ihmishenkiä, myös rikollisen tai epäillyn henkeä. Niinpä esimerkiksi takaa-ajotilanteissa poliisi ei saa jännittää jousta liian tiukalle, jolloin takaa-ajettava epätoivoissaan saattaa ajaa vaikka kolarin ja aiheuttaa näin harmia paitsi itselleen myös jollekin täysin ulkopuoliselle.Jokisen poliisidekkarit suhtautuvat kunnioittavasti mutta ei kritiikittömästi poliisin työhön. Hierarkia ärsyttää monissa tilanteissa, samalle tapahtumapaikalle on pakko tilata monia autoja, jos toimijat pitävät liian tiukasti kiinni toimenkuvastaan. Jos esimerkiksi ambulanssi ottaisi joskus kyytiin myös ”kylmäkuljetuksen”, säästyisi yhteiskunnan bensaa. Ihailin taas kerran myös Jokisen kielenkäyttöä, etenkin replikointia. Poliisit puhuvat toisilleen lyhyesti, nasevasti ja usein myös monimielisesti. Kun Jokisen dekkareista ollaan puuhaamassa tv-sarjaa, romaaneista saa helposti suoraan hyviä repliikkejä.Ritva Sorvali