. Gummerus 2008
Neitsyiden haudoilta poliisien taustoihin
Fred Vargasin Ikimetsän sydän on lähes 600-sivuinen dekkari, joka kertoo Pariisin murharyhmän toiminnasta. Poliisi tutkii tietenkin tapahtuneita murhia, mutta melkoinen osa kirjasta käsittelee myös murharyhmän sisäisiä suhteita ja etenkin päätutkija Adamsbergin suhdetta ryhmäänsä.
Adamsberg joutuu joukkoineen sisälle suorastaan keskiaikaisen tuntuiseen tarinaan. Ihmisiä kuolee, hautoja avataan ja poliisit etsivät selitystä tälle kaikelle. Miksi esimerkiksi hautoja pitää avata, mitä yhteistä niillä on, mitä niistä etsitään? Vähitellen poliisit tajuavat, että haudat ovat epämääräisissä oloissa kuolleiden neitsyiden hautoja. Mutta mitä sitten? Hieman uskomattomalta tuntui koko neitsyiden ja elämäneliksiirin ympärille punottu päätarina.
Sen sijaan poliisien keskinäisten suhteiden selvittäminen ja siihen liittyvät taustat oli uskottavampi ja samalla kiinnostavampi aihe. Olisin toivonutkin, että tämä aihe olisi noussut pääaiheeksi ja käsitelty huomattavasti tarkemmin. Aiheen ytimessä on henkilöiden nuorena kokemat epäoikeudenmukaisuudet, jotka voivat sävyttää elämää vuosikymmeniä.
Vargasin kuvaama Pariisin murharyhmä on dekkarin henkilögalleriaksi hieman suuri. Kirjassa luetellaan yli 20 poliisia nimeltä ja kerrotaan, että ryhmään kuuluu suorastaan 27 poliisia. Näin suurta henkilömäärää ei pysty kuvaamaan kovin yksilöllisesti eikä lukija välttämättä erota poliiseja toisistaan. Tosin 600 sivuun myös mahtuu melkoisesti.