(julkaistu mm. Kouvolan Sanomissa)
Jokisen kesädekkari kiersi Suomea
Kouvolan Sanomissakin julkaistu Seppo Jokisen kesädekkari kertoi Sarjamurhaaja Makkosesta. Makkosen kaveri yrittää pelastaa Makkosen pälkähästä eli sarjamurhaajan maineesta ja kohtalosta. Tämä urakka edellyttää ajelua pitkin Suomea.
Yhdessä jaksossa kaverinsa pelastaja herää Kouvolan Manskiltakin, Tosivaikuttajapatsaan juurelta. Siinä nukkuminen ei tietenkään ole soveliasta, joten poliisit ystävällisesti ohjaavat hänet puistoon nukkumaan.
Kouvolan mukanaolo jakson vaiheissa on oikeastaan aivan luonnollista, sillä kirjailija Seppo Jokinen on ollut pidetty Kouvolan Dekkaripäivien vieras. Kaksi kertaa hän on ollut täällä kertomassa kirjoistaan ja kirjoittamisestaan.
Jokisen jatkodekkaria oli helppo seurata. Kaikissa jaksoissa kuljettiin saman henkilön mukana ja aina jakson alussa muutamalla lauseella kerrattiin, mitä juuri aiemmin oli tapahtunut. Myös jaksojen loput napsahtivat sillä tavalla, että teki mieli katsoa seuraavana aamuna, miten kaveri tuosta tilanteesta selvisi.
Pitkin matkaa oli mukana myös jonkinlaista veijaritarinan ideaa, hieman Arto Paasilinnan oloista miesten juttua, kun istutaan nuotiolla makkarat ja kaljapullot käsissä. Muutenkin kyseessä oli enemmän miesten juttu, sillä naiset lähinnä istuivat kotona ja lähettivät terveisiä.
Myös Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa tuli mieleen, kun kaverin alkuperäisenä asiana oli hakea Makkoselta tämän lainaamat kirjat. Kirjojenhakumatka venyi kesäloman pituiseksi.
Oikeastaan melko hyvissä ajoin lukija alkoi tajuta, että kyseessä on jonkinasteinen väärinkäsitys tai murhaajaksi lavastus. Niinpä sellainen jännite, että miten tässä nyt käykään ei noussut päällimmäiseksi. Tärkeimmäksi nousi oikeastaan se, että miten loppuratkaisu toteutetaan? Miten langat kurotaan yhteen?
Kesädekkariksi tällainen veijaritarina on varmaan ihan paikallaan. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin enemmän Seppo Jokisen romaaneista, joissa käsitellään ihan vakavissaan tärkeitä yhteiskunnallisia ongelmia.