(Karisto 2006)
Häpeä estää uhreja hakemasta apua
Hiirileikissä leikitään kissaa ja hiirtä. Yksinäisiä miehiä alkaa kadota tai kuolla. Vähitellen selviää, että he ovat nostaneet melkoisia summia rahaa ennen katoamistaan. Eri tapauksilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä. Mutta miksi vielä elossa olevat petetyiksi joutuneet miehet eivät ota yhteyttä poliisiin?
Seppo Jokisen uusin dekkari on kova kirja. Se kertoo maailmasta, jossa ei oikeastaan keneenkään voi luottaa. Epäluottamus väreilee myös komisario Koskisen ja tämän uuden naisystävän välillä. Tämäkin suhde etsii vasta muotojaan, joten toinen osapuoli saattaa osoittautua vaikka miksi. Lukijan onneksi Jokisen Linnea kuitenkin kirjan ajaksi matkustaa Lontooseen.
Liikuttava on esimerkiksi lehdenjakaja Arvi Maunukan tilanne. Kiltti mies on hoitanut työnsä ja käynyt säännöllisesti katsomassa hoitokodissa asuvaa äitiään, kunnes haksahtaa vastaamaan lehti-ilmoitukseen. Sinivuokko vyöryy Arvin elämään ja myllertää sen täydellisesti. Jopa äidin hoito- ja arkkurahat nostetaan tililtä Sinivuokon sinisten silmien säihkeessä.
Jokinen kuvaa naispuolisia auervaaroja. Hiirileikin kuvaama maailma on vielä kovemman tuntuinen kuin miespuolisista auervaaroista lukemani selostukset. Näitä naisia ei kannusta suinkaan rahanhimo vaan halu kostaa. Naiset haluavat kostaa aikaisemman elämänsä nöyryytykset nykyisille uhreilleen. Naiset eivät kavahda edes murhaa.
Jollain tavoin herää kysymys, onko Seppo Jokisen naiskuva muuttunut? Tähän asti esimerkiksi Jokisen sankarin komisario Koskisen naisjutuille on naureskeltu työpaikalla, Koskisen pukeutumista ja parranajoa on seurattu sillä silmällä että onko tällä jotain meneillään. Hiirileikissä ei juuri ole tämäntapaista huumoria.
Päinvastoin hieman oudolta tuntuu, että esimerkiksi porilainen naispoliisi suoralta kädeltä ehdottaa Koskiselle sänkyyn menoa. Kun yhteisen jutun selvittelyä lähetään jatkamaan päivälliselle, nainen muitta mutkitta pyytää Koskista asunnolleen. Tämä tuntuu epäuskottavalta. Kuinka sänkyasiat tulevat murhajutun selvittelyn yhteydessä edes mieleen?
Häpeä on tietenkin selitys moneen asiaan. Häpeä koituu monen miehen kohtaloksi tässäkin kirjassa. Häpeä siitä, että pitää hankkia naisseuraa lehti-ilmoituksella, häpeä omasta hyväuskoisuudesta, häpeä petetyksi tulemisesta. Mutta jos häpeänsä pystyisi ylittämään, voisi pelastaa sekä itsensä että jonkun toisen.
Kissa leikkii hiirellä. Tässä kirjassa naiset leikkivät miehillä, miesten läheisyyden tarpeella, miesten yksinäisyydellä, miesten hyväuskoisuudella. Herkullinen syötti voi koitua kohtalokkaaksi. Onneksi kirjassa on kuitenkin ainakin yksi tulevaisuuteen ja ihmisen luotettavuuteen vihjaava linkki. Kaikki ei olekaan petosta.
Ritva Sorvali