. Myllylahti 2007
Kuka sävelsi ja mitä Nodin maassa?
Nodin maa alkaa kuten tyypillinen dekkari. Kirjan alkupuolella nuori mies putoaa kerrostalon parvekkeelta ja kuolee. Mutta mielestäni tuo putoaminen olisi pitänyt sijoittaa aivan alkuun?
Nyt nimittäin joku kiireisempi lukija saattaa jättää kirjan kesken, kun ei jaksa kahlata alun kymmentä teoreettista sivua ennen kuin alkaa tapahtua. Nuo alun sivut ovat tärkeitä, mutta ne olisi voinut sijoittaa hieman myöhemmäksi.
Sillä heti kun nuori muusikko Axel Hjort on tömähtänyt maahan, lukija on koukussa. Sen jälkeen hän jaksaa lukea vaikka mitä pohdiskelua tapahtumaan johtaneista syistä. Jäljet johtavat musiikkiin, muusikoihin, säveltämiseen, orkesteriin, musiikkiarvosteluihin ja niiden kautta tietenkin, siihen kuka minäkin aikana nostetaan kunniaan ja maineeseen ja kuka taas vaietaan unohduksiin.
Jäljet johtavat myös Axelin perheeseen ja erityisesti hänen sukuunsa. Mutta Nodin maassa isän arveluttavat ominaisuudet ovat siirtyneet myös poikaan. Poikakin on ruvennut pelaamaan samaa peliä. Tosin käy ilmi että isällä on useampiakin poikia, joten myös veljeskateus nostaa päätään.
Raamatulliset termit ja vertaukset kulkevat nykyhetken tapahtumien taustalla. Veljeskateus, isien ja poikien suhteet, taiteilijan tunnistaminen ja arvostaminen tai hänen kuoliaaksi vaikenemisensa, kaikki nämä asiat ovat Nodin maan asioita.
Kun Vainikan edellisessä kirjassa Pergamonissa poika arvioi isänsä tieteellistä työtä, Nodin maassa isä haluaa tasoittaa poikansa tietä taiteilijaksi hinnalla millä hyvänsä.
Nodin maa on hyvä dekkari. Se puhuu tärkeistä asioista ja velvoittaa ottamaan vastuuta näkemistään ja kuulemistaan asioista.