. Myllylahti 2011.
Henkilöllisyyksien ostoa rahanpesutarkoituksessa
Suukkoja murhaajalle alkaa Seija Immosen miehen katoamisesta. Lukija tosin tietää, että mies on lähistöllä ja että hänellä on tietynlainen ongelma. Immoset kuuluvat yhteiseen mäntyharjulaiseen huvilaporukkaan muutaman muun perheen kanssa. Näitä ihmisiä kirjassa haastatellaan ja epäilläänkin jopa murhasta. Sellainen nimittäin sattuu puolivälissä kirjaa.
Tapahtumia liikkeelle panevana voimana toimii salaperäinen Harri Salo, joka aluksi hurmaa kaikki. Hän on hurmannut myös kadonneen pankinjohtaja Immosen. Salo pystyy puhumaan ihmiset ihailijoikseen, kavereikseen, luotetuikseen, ja kun henkilö on kiikissä, hän rupeaa käyttämään tätä hyväkseen. Hän myös vaihtaa nimeä ja persoonallisuutta tämän tästä.
Oikeastaan olisikin ollut kiinnostavaa lukea vielä tarkemmin siitä, miten Harri Salo uhrinsa valikoi, miten hän näitä lähestyy ja nämä hurmaa? Kaikkein kiinnostavin henkilö tässä kirjassa oli juuri Harri Salo, joka kuitenkin lymyilee koko ajan taustalla. Ennen loppua hän ei missään vaiheessa astu kunnolla näyttämölle.
Kiinnostavaa on myös köyhien ihmisten henkilöllisyyksien ostaminen viinapullolla tai muulla pilkkahinnalla. Nimiä tarvitaan rahanpesutilien avaamiseen. Alkoholisteja höösäävän Pehkon asiakkaat osuvat tulilinjalle henkilöllisyyskaupoissa. Tämän asian selvittäminen tuo Pehkon luontevasti kirjan sivuille.
Jostain syystä tämän kirjan uudet henkilöt jäivät etäisiksi. Toimittaja Helena Suikkari ja muut ennestään tutut hahmot toimivat luonteensa mukaisesti. Mutta esimerkiksi yhteishuvilan omistajaperheet jäivät tyypeiksi eikä heidän elämästään jaksanut kiinnostua. Tässä kirjassa on erittäin hyviä aiheita, mutta ikään kuin ne olisivat jääneet hieman keskentekoiseksi.
Ritva Sorvali