Risto Isomäki, Con rit

. Tammi 2012.

Myyttisen eläimen jäljillä Vietnamissa

Risto Isomäki kirjoittaa luonto mielessään ja luontoa arvostaen. Uusimmassa eli Con rit -kirjassa etsitään vietnamilaisten legendojen merihirviötä. Etenkin kirjan alkupuolella on runsaasti tietoa muinaisista eläimistä sekä niiden oletetuista ja todennetuista esiintymisistä.
 

Tiettyjen vaiheiden jälkeen suomalainen parivaljakko Martti Ritola ja Camilla Norrstrand hankkiutuvat Vietnamin rannikolle sukeltelemaan. Toivottomalta urakalta tuntuu löytää jotain tiettyä suuresta valtamerestä. Tilanne kuitenkin kärjistyy, kun luonnonvoimat puuttuvat peliin. Taifuuni meinaa nujertaa koko retkikunnan.
 

Oikeastaan Con rit onkin ikään kuin nuorten seikkailukirja, jossa päähenkilöt joutuvat hurjien luonnonvoimien armoille. Tämän tästä he ovat kuolemaisillaan, mutta saavat aina jostakin pienen oljenkorren, jonka avulla sinnittelevät eteenpäin. Tällaista jatkuu tuntitolkulla.
 

Varmaan Risto Isomäki haluaa näyttää kuinka avuton ihminen on luonnonvoimien kynsissä. Jos on sattunut jäämään nousevan veden armoille kallioluolaan tai myrskyn kouriin aavalle merelle, tuolloin ei ole apua tietokoneista eikä kännyköistä. Tämän kaiken saavat kirjan sankarit kokea ja varmaan muistavat loppuikänsä.
 

Varsinaiseksi dekkariksi Con rit –kirjaa on vaikea mieltää.
 

Ritva Sorvali