Elokuva. 2004
Juha Veijonen luo vastuullisen Vareksen
Reijo Mäen romaanin Keltainen leski pohjalta tehty elokuva Vares. Vareksen roolissa
Juha Veijonen. Ohjaus Aleksi Mäkelä. Tuotanto Markus Selin.2004.
Elokuvassa Vares ollaan harvinaisen vähän Turussa, vaikka useimmat Reijo Mäen kirjat kuvaavat juuri Turkua. Elokuvan pohjana oleva romaani Keltainen leski liikkuukin suhteellisen tasapuolisesti Helsingin ja Turun väliä ja piipahdetaanpa jossain vaiheessa Tampereellakin.
Elokuvan sankari Jussi Vares saa puhelinsoiton hädässä olevalta naiselta ja päättää toimia. Vareksen puuttuminen elokuvan tapahtumiin on merkittävää. Vares panee itsensä likoon ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Katsoja ajattelee: tällaisia vareksia tarvitaan.
Kyseessä ovat isot rahat. Venäjän mafia on ujuttanut lonkeronsa Helsinkiinkin. Niinpä keltainen leski on hätää kärsimässä, kun yrittää päästä osingolle. Edes Vareksen monitaituruus ei meinaa auttaa kiperissä tilanteissa.
Vares-elokuvaan oli löydetty runsaasti hyviä näyttelijöitä. Juha Veijonen Vareksena on aivan erinomainen. Myös tappajat ovat suorastaan mahtavia ja kaksoisagenttipoliisiinkin uskoi. Poliisin hermostuneisuus lisääntyi koko ajan ja näkyi hyvin muun muassa autokohtauksessa, jossa tämä ärjyi vaimolleen.
Vähiten uskoin elokuvan naisiin Tuula Nymanin äitiä lukuun ottamatta. Nymanin äidin pieni rooli nousi hyvin esiin. Muut naiset olivat ehkä liian siloteltuja ollakseen näinkin kaltevalla pinnalla. Erityisesti opettajan rajuissa käänteissä ei meinannut pysyä mukana.
Ritva Sorvali