Pekka Salo, Kuningatar ruutuun E5. Pikkurikkeitä …

. CrimeTime 2018.

Rikosnovelleja pitkin maailmaa

Pekka Salon rikosnovellit käsittelevät todellakin alaotsikon mukaan monen sortin rikoksia ja joka puolella maailmaa. Useimmiten päähenkilö taitaa olla lentokentällä tai ainakin asua jossain hotellissa, josta hän lähtee suunnistamaan ja hänelle tapahtuu jotain.

Tämä pitkin maailmaa meneminen näkyy jo sisällysluettelossa, sen paikannimissä ja henkilönimissä. Ensimmäinen novelli Hodari taitaa kuitenkin tapahtua ihan Suomessa, jossain nakkikioskin liepeillä. Siinä Perttu joutuu kiipeliin todistettuaan taiteilijuuttaan.

Pidin enemmän niistä novelleista, joissa ei juostu peräkkäin, ei ammuttu eikä muutenkaan ollut pahemmin äksöniä. Kun novelli kuvaa tarkkaan paikkoja, ja kun siinä ollaan milloin missäkin maassa, tulee kuvaukseen pakostakin kunkin maan tapakulttuuria.

Huvittava suorastaan oli mielestäni novelli Sonepurin ennustaja, jossa kerrotaan, että ”Intialainen ei pidä häitään, lähde matkalle, mene parturiin tai osta uusia housuja käymättä ensin astrologilla”. Novelli kuvaakin intialaisen tähdistäennustajan kuolemaa.

Novellissa Saddamin tytär Pekka Salo kuvaa tarkkaan aamupuuhia Saddamin perheessä. Saddam pesee hampaansa, kampaa tukkansa, katselee tienoita ikkunasta ja menee sitten tapaamaan lempitytärtään Halaa. Tyttärellä on paha mieli, ja kun Saddam lopulta saa tivattua syyn tyttären suruun, hän suunnistaa kohti kenraaleitaan.

Useimmissa tämän kokoelman novelleissa on vain muutama henkilö ja tarkkaan rajattu lyhyt tapahtuma. Lukija löytää tapahtumien lomasta kirjailijan ajatuksen, se voi olla uusi näkökulma johonkin tavalliseen asiaan, koominen oivallus tai hyvinkin hurja tilanne kuten viimeisessä novellissa.

Ritva Sorvali