Paul-Erik Haataja, Vaarojen mailla

(Tammi 2000)

Lomalaiset rikospaikan tuntumassa

Aikaisemmat lukemani Paul-Erik Haatajan dekkarit on sijoitettu kaupunkiin, yleensä Helsinkiin. Vaarojen mailla on kuitenkin nimensä mukaisesti sijoitettu vaaroille eli jonnekin Kainuun sydänmailla nuokkuvaan Rommavaaran kylään. Kylän koulu on aikoja sitten lakkautettu, mutta koululle on perustettu nykyaikaiseen tyyliin lomakeskus. Ja paljolti tämän lomakeskuksen ympärillä kirjassa pyöritäänkin ja siellä selvitellään myös kylällä sattunutta katoamistapausta.

Yhteydet Helsinkiin ovat kylläkin olemassa. Kirjan kaksi kaverusta Yrjö ja Simo ovat lomailemassa Yrjön mökillä Rommavaarassa. Yrjö on kylältä kotoisin ja intoutunut rakentamaan itselleen pakopaikan vaarojen takimmaiseen pohjukkaan mutaisen rannan äpräälle. Siellä kaverukset mukamas kalastavat syksyisessä sateessa ja pimeässä. Pientä napinaa syntyy olosuhteiden ankeudesta sekä makkara- ja olutpitoisesta ruokavaliosta.

Haataja kuvaa asiantuntemuksella autioituvaa maalaiskylää. Kylän ukot kokoontuvat ilta illan jälleen lomakeskukseen kaljoille. Ukot tosiaankin vaikka miehillä ei ikää olisi vielä viittäkymmentäkään. Yksi näistä on hakenut itselleen nuoren vaimon Filippiineiltä, toisen vaimo pakenee lasten kanssa milloin minnekin naapuriin humalassa öykkäröivää miestään. Osa miehistä elääkin aikamiespoikina joko yksin tai äidin kanssa.

Luonnonsuojelijat vihan kohteena

Kuvatun kesän huipennus on ollut isäntien ja luonnonsuojelijoiden yhteenotto. Sikäläistä kansallispuistoa yritetään laajentaa ja laittaa maita hakkuukieltoon, mikä raivostuttaa rommavaaralaisia. Nämä uhittelevat helsinkiläisnuorille, että ”ei mekään olla täältä tultu neuvomaan miten Helsinkiä pitää rakentaa tai olla rakentamatta”. Joten pysykööt nuoretkin omilla maillaan.

Mutta kun hehkeät luonnonsuojelijaneitoset pulahtavat uimaan läheiseen Kaitaseen, niin isäntien kiikarit seuraavat kiinnostuneina näiden liikkeitä. Tulee mieleen suorastaan Väinämöinen ja Aino tunnetussa taulussa, jossa Aino heittäytyy Väinämöistä pakoon veden syliin. Etenkin aikamiespojat ovat kytiksessä ja ottavat ilon irti nuorisoleirin tästä puolesta. Päivällä otetaan yhteen puiden kaatamisesta, mutta illan hämyssä seurataan toisten edesottamuksia muissa mietteissä.

Riikan katoaminen yritetään painaa villaisella

Kun lomakeskuksen apulainen Riikka yllättäen katoaa, niin oletetaan että hän on hukkunut. Aikansa naarataan ja sitten lopetetaan. Kun hesalaiset lomailijamme Yrjö ja Simo rupeavat kalastelemaan katoamispaikan läheisyydessä, tunnelma tiivistyy.
Lukijana huomasin koko ajan odottavani, että mistä he Riikan löytävät? Miten he keksivät, että missä tyttö voisi olla?

Riikan katoamiseen ja Riikan äidin tarinaan olisi voinut paneutua vieläkin tarkemmin. Erittäin kiinnostava sivuhaara romaanissa on nimittäin yli kaksikymmentä vuotta sitten tapahtunut murhenäytelmä, jonka yhtenä osapuolena oli nyt kadonneen Riikan äiti. Maalaiskylässä osataan olla myös kovia, jos osataan olla toisistaan huolta pitäviäkin.

Mutta esimerkiksi edellä mainittuun murhenäytelmään läheisesti liittyneen Pöytämäen emännän tulo tutkijoiden puheille oli jo melkoinen hätähuuto omien poikien puolesta. Mutta tuliko emäntä liian myöhään? Kaiken kaikkiaan Pöytämäen talon vaiheet ovat niin kiinnostavat, että niistä riittäisi tarinaa toiseenkin kirjaan.

Simpauttajan jälkeläinen

Monesti tätä kirjaa lukiessa tuli mieleen Heikki Turusen maanmainio Simpauttaja. Elämänpiiri oli tässä kirjassa jotenkin saman oloinen. Myös tragediat muistuttavat toisiaan. Jo mainitussa Pöytämäen talossa on isäntä komentanut sekä vaimoaan että poikiaan niin kuin ainakin alaisiaan. Sillä seurauksella että useampikin pojista ajautuu ennen aikaiseen tuhoon.

Yksi näistä pojista on Reijo, jonka erakoituminen ja metsäläistyminen tuntuvat hyvin uskottavilta. Reijo näyttää niin eksoottiselta, että voisi melkein pyytää turisteilta maksua, kun kuvauttavat itseään hänen vierellään. Reijo on kuin maahinen.

Ehkä se että kirjaan on pitänyt tuoda poliiseja ja muita tutkijoita näinkin paljon häivyttää kerronnan liiankin kauas päätarinasta. Tutkijoiden elämäntilanne ei nimittäin ole läheskään niin kiinnostava kuin se ihmissuhdevyyhti, mikä avautuu Rommavaaran kylästä. Toivottavasti esimerkiksi edellä mainittu Pöytämäen emäntä pääsee vielä kertomaan oman tarinansa jossain muussa kirjassa oikein juurta jaksaen.

Paul-Erik Haatajan teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.

julkaistu Kaupunkilehti Seiskassa