Paul-Erik Haataja, Suomalaisen miehen kuvaaja

Haataja kuvaa suomalaisia perusmiehiä

Dekkarikirjailija Paul-Erik Haataja kirjoittanut ainakin 11 rikosromaania. Ensimmäinen teos ilmestyi vuonna 1984, viimeinen viime syksynä.

Lähes kaikissa Haatajan kirjoissa (kahdeksassa) on sama helsinkiläinen poliisijoukko tutkimassa rikoksia. Kaikenlaiset työpaikan kommervenkit tulevat lukijaa vastaan näiden kirjojen sivuilla. Kun tehdään yhteistä työtä, tutkitaan yhdessä jotain rikosta, niin joudutaan pakostakin olemaan yhdessä. Joudutaan jopa puhumaan toisilleen, mikä ei suomalaiselle miehelle näytä aina olevan mitenkään helppo asia.

Oikeastaan jokainen näistä tutkijoista olisi erinomainen yksin. Ongelmia tulee vasta sitten kun joutuu tekemisiin toisten kanssa. Jo toisen läheisyys ja omalaatuiset tavat saattavat ärsyttää jonkun äärimmilleen. Niinpä nämä miehet esimerkiksi kiroilevat tämän tästä, kun ärsytyskynnys on ylittynyt. Kuitenkin yhteistyötä pitäisi opetella, monesti jopa tutkimukset edistyisivät nopeammin sen avulla.

Myös tahallista naljailua ja toisten hermojen koettelua harrastetaan. Kun on vuosia oltu yhdessä, niin tunnetaan toisten heikot kohdat ja niihin voi sitten sopivasti sivaltaa. Mutta tästä naljailusta ja toisten ärsyttämisestä huolimatta porukkaa yhdistää jokin ihmeellinen me-henki. Se paljastuu aina silloin kun joku joutuu todelliseen hätään.

Näitä miehiä yhdistää myös tietynlainen suoraselkäisyys. He tutkivat murhia, kaikenlaisten ihmisten murhia. Monesti heille tulee ylhäältäpäin poliisijohdosta ukaasi, että nyt pitää olla hienotunteinen. Että kyseessä on merkittävän ihmisen sukulainen tai tuttava. Tutkijajoukkomme ei arvosta tällaisia ukaaseja vaan jatkaa tutkimustaan niin kuin ennenkin.

Poliisiviisikko vauhdissa

Haataja on kuvannut erinomaisen otoksen suomalaisia perusmiehiä. Porukan johtaja Armas Tammelin on lähes 60-vuotias. Hän on laihtunut sairauden takia ja nyt vaatteet roikkuvat hänen päällään niin että hän näyttää variksenpelättimeltä. Sairautensa takia hän olisi aluksi halunnut eläkkeelle, mutta kun häntä aletaan sinne tyyrätä, niin panee kaikin keinoin vastaan. Hän luottaa intuitioon tutkimuksissaan, intuitioon ja hyvään muistiin. Lähtee mielellään toikkaroimaan kaupungille, pysähtelee oluelle ja tupakalle ja katselemaan ihmisiä.

Olle Strömberg kulkee lököttävissä samettihousuissaan kengännauhat auki. Koko ajan hänellä on kahvikuppi kädessä ja hän napsuttelee ärsyttävästi sormiaan. Kun hän pääsee auton rattiin, muut pitelevät penkeistä. Ollella on punainen nenä, jota hän koko ajan hipelöi ja niistää vessapaperin palaseen ja on kiinnostunut alle 30-vuotiaista naisista. Käy portugalin kurssilla ja unelmoi pääsevänsä joskus Rion karnevaaleihin.

Sulo Miettinen puolestaan on niin ruma, että kun hän menee kuulustelemaan ihmisiä, niin nämä soittavat poliisille, että joku roisto on ovella. Niinpä Sulo inhoaakin nimeään Sulo. Hän on kiltti ja huumorintajuinen mutta ujo naisten suhteen, luonteva vain kuolleiden seurassa. Joten niinpä hänet laitetaankin aina ruumiinavauksiin. Sulo on hyvä laulaja, hänellä on pehmeä tenori ja hän hoitelee mielellään kukkia.

Naiset tykkäävät pienikokoisesta Nurmesta

Kun kaikki muut poliisit ovat kookkaita, niin Aulis Nurmi on pienikokoinen ja kalju. Tästä huolimatta hän on naissankarin maineessa ja hänellä on kaunis vaimo Ulla. Tästä muut ovat hänelle kateellisia, samoin hänen Volvostaan, joka tosin on Ullan. Nurmi hikoilee hirvittävästi ja pyyhkii aina näyttävästi hikeään. Hän syö koko ajan pastillereita tai purkkaa, sanoo aina ”oota” ja on kovaotteisen kuulustelijan maineessa.

Niilo Pitkävuoma on kotoisin Lapista ja omaa hyvät eräretkeilijän taidot. Pitkävuoma on porukan ainoa, jolla on lapsia ja hän on itsekin ison lapsilauman kuopus. Tämä nuori mies haluaisi mielellään pientä seikkailua, mutta lihava vaimo vahtii kahta kauheammin. Hyvä tekohengityksen antaja, arvostaa ruuassa enemmän määrää kuin laatua.

Haatajan miehet ovat eri-ikäisiä, vanhin on tietysti Tammelin ja nuorin Pitkävuoma. Kukaan ei ole sankari perinteisessä mielessä, sädekehä pään päällä. Mutta kaikista löytyy tarvittaessa venymiskykyä. Ja vaikka keskinäinen naljailu ja toisten kiusaaminen on yleistä, niin tiukan paikan tullen porukasta löytyy myös uhrimieltä.

Päällikkö päsmäröi ja luo uraa

Päällikkö yrittää komennella Tammelinin johtamaa jaostoa. Päällikkö pukeutuu hienosti, antaa haastatteluja tiedotusvälineille ja tuo terveisiä poliisin huipulta. Päällikkö myös ahdistaa Tammelinia eläkkeelle, ottaa asian puheeksi joka käänteessä, joten Tammelin suorastaam pakoilee tätä. Jos tutkimukset menevät hyvään suuntaan, päällikkö puhuu meidän tutkimuksista, mutta jos tulee takapakkia, niin kyseessä ovat teidän tutkimukset.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että päällikkö on vain välttämätön paha. Jaosto tekee töitään Tammelinin johdolla eikä käytännössä tarvitse päällikköä mihinkään. Tämä yrittää kuitenkin aina välillä päteä ja käy sanomassa, että tehkää niin ja niin. Kun päällikkö lähtee huoneesta, muut vilkaisevat toisiinsa ja jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miten paljon valtion- ja kuntien hallinnoissa lienee päällikön tapaisia virkamiehiä?

Naiset huomataan aina

Yhteinen keskustelun aihe ja etenkin naljailun aihe ovat naiset ja kunkin menestys tällä rintamalla. Kaikki katselevat mielellään lyhythameisia tyttöjä, olivat itse sitten minkä ikäisiä tahansa. Mielenkiinto on todella voimakkaasti kohdistunut toiseen sukupuoleen. Eli Suomi pysyy kyllä asuttuna, jos miehet myös todellisuudessa ovat vähänkään Haatajan kuvaamien miesten kaltaisia.

Niinpä tuntuu siltä että jos poliisijoukkoon tulisi nainen, niin se aiheuttaisi melkoisia ongelmia. Ainakin jos jaoksen esimieheksi tulisi nainen. Tästä saatiin hiukan esimakua ainakin romaanissa ”Sopiva paikka kuolla”, kun Helena Rantanen, ’poliisilaitoksen kummajainen’ tulee mukaan selvittämään taloussotkuja. Naisen tehokkuus ja näyttävyys suorastaan sokaisee miehet. Niinpä silmänsä pudottanut Olle saa syyn sanoa että –”Ei tuollaista voi olla meidän talossa”.

Rikkailta köyhille – nykyajan robin hoodejako?

Monta kertaa toistuu se kuvio, että rikolliset ovat köyhiä ja uhrit rikkaita. Ainakin ryöstöissä tämä on tietenkin luonnollinen kuvio. Monesti käy niin että pienipalkkaiset poliisit samaistuvat enemmän roistoihin kuin näiden uhreihin, ökyrikkaisiin. Ehkä jopa tarkoituksella kirjailija on saattanut kuvata nämä rikkaat vielä erityisen vastenmielisiksi.

Henkirikoksissa saattaa käydä niinkin päin, että ökyrikas murhaa jonkun köyhimyksen ja ajattelee selviävänsä kuin koira veräjästä. Näin ei tietenkään käy vaan Tammelinin porukka teroittaa aivonsa äärimmilleen,etsii näyttöjä, puhuttaa asianomaisen pussiin tai muuta. Pitkän ajan postaus eli väijyminen ovat myös kovassa käytössä.

Mutta Haatajan kirjoja lukiessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että vankilan seinä ei ole se raja, joka erottaa hyvät ja pahat toisistaan. Asetelma on huomattavasti monisäikeisempi. Jos näyttöä ei ole, niin poliisien mielestä selvä tapaus kulkee vapaalla jalalla. Ja monta kertaa tyrmään joutuisi syytön sattuman uhri ellei Tammelinin porukka tulisi hätiin.

Voiko poliisi katsoa tapauksia läpi sormien? Joskus poliisi saattaa ’unohtaa’ jonkin tosiseikan tai pitkittää jonkin jutun tutkimuksia. Poliisi voi kuten kuka tahansa virkamies vaikuttaa jutun etenemiseen. Tällä tavalla poliisi voi vaikuttaa yhteiskuntaan ja tulkita lakia. Ehkä poliisi voi toimia myös robin hoodina

Rasismia, huumekauppaa, valuutan vientiä

Haataja ottaa aiheensa suoraan elettävästä ajasta. Tuotannon alkupäässä hän kuvasi pikkutyttöjen vokottelijoita, huumerikollisia, uskonnollisen moralismin aikaansaamia murhia, Venäjän kauppaa. Yksi mielenkiintoinen aihe oli myös menestyneen urheilijan jonkin sorttinen alamäki ja sen seuraukset kirjassa ”Viimeinen juoksu”.

Kun tullaan 1990-luvulle, niin lama kaikkine muotoineen levittäytyy Haatajan kirjojen sivuille. Tuon ajan kirjoissa puhutaan tonttikeinottelusta, ihmisten häätämisestä eläkkeelle, firmojen pystyssä pysymisestä tai kaatumisesta. Eli tuo aika suurine ongelmineen on luettavissa esimerkiksi kirjasta ”Sopiva paikka kuolla” 1993.

”Rosvo ja poliisi” onkin sitten erinomainen kuvaus rasismin näkymisestä Suomessa. Tuossa kirjassa tavallaan ennakoidaan myös tämän hetken puheenaihe, nuorten väkivaltaisuus, piittaamattomuus. Tässä kirjassa nimittäin hyvinvoivat nuoret perustelevat yliajamansa nuoren miehen heitteillejättöään ja samalla kuolemantuottamustaan sillä, että olisiko heidän pitänyt pilata oma tulevaisuutensa saamalla merkintä poliisin kirjoihin? Ei, heidät oli kasvatettu menestymään ja he myös aikoivat menestyä.

Ekoterrorismia ja luonnonsuojelua

Haatajan viimeisimmissä kirjoissa aiheena on ekoterrorismi, luonnonsuojelu ja siihen liittyvät asiat. Niinpä nämä kirjat on sijoitettu hieman kauemmas Helsingin poliisilaitoksesta, viimeisin kirja ”Vaarojen mailla” jopa pohjois-karjalaiseen Rommavaaran kylään. Siinä maaseutu ja kaupunki ottavat yhteen, kun kiistellään luonnonsuojelualueen laajentamisesta.

Kirjassa ”Metsän piilossa” käsitellään puihin kohdistuvaa geenimanipulaatiota. Se tuntuu aiheena niin tieteelliseltä, että pitäisi melkein olla jonkinlaisia luonnontieteellisiä opintoja takataskussa ennen kuin pysyisi kuvatun haapapuun kokeiluluontoisessa jalostuksessa mukana.

2.6.2001

Ritva Sorvali