Mikko Karppi, Väinämöisen vyö

. Tammi 2007

Poliisit Kalevalan mailla Sammon jäljillä


Mikko Karpin esikoisdekkari on lähes 700-sivuinen. Kyseessä on varmaan dekkarilajityypin ennätys. Kun kirjan on lukenut, huomaakin että siinä on oikeastaan kaksi erillistä kirjaa. Siinä on normaalin oloinen poliisidekkari ja sen keskellä pitkä matka suomalaiseen mytologiaan.

Poliisiromaanin ohella kirjassa on ikään kuin aikuisten viisikkomainen tarina neljän henkilön seikkailuretkestä aarteen perässä. Tuo aarre on Sampo ja sen salaisuus. Samalla poliisihenkilöt etsivät myös ratkaisua lukuisiin murhiin, joita kuvatulla paikkakunnalla nyky-Suomessa on tapahtunut.

Poliisit suhtautuvat aluksi Kalevala-juttuihin kuin satuihin. Koska nykytodellisuudessa tapahtuvissa murhissa on kuitenkin jotain outoa, he rupeavat tutkimaan mytologiaa ja lähtevät lopulta retkelle muinaisuuteen. Matka kalevalaisissa maisemissa kestää lähes puolet kirjasta, yli 300 sivua.

Varmaan tämäntyyppinen rakenne voi tietenkin innostaa joitakuita tutustumaan Kalevalaan. Perinteiselle dekkarin lukijalle nuo 300 mytologian sivua saattavat kuitenkin olla liikaa. Muinaisretki irtoaa niin kauas todellisuudesta, että dekkarin perusidea tosiasioiden avulla tehtävän päättelyn ensisijaisuudesta häipyy kauas toisaalle.

Sankaripoliisit juoksevat pakoon milloin mitäkin yliluonnollisen tuntuista hahmoa ja pelastautuvat ihmeellisillä tavoilla. Jo Kalevalan maailmaan meno ja sieltä ulos tulo ovat kaikkea muuta kuin realismia. Niinpä tuo retkiosuus on kuin jostakin jännittävästä nuorten kirjasta.

Poliisiromaanin lukijana olin kiinnostunut ensisijaisesti murhien tekijöistä ja motiiveista. Nämä kaikki jäivät mytologia-aiheen varjoon. Väinämöisen vyö on todella erikoinen poliisitarina, tuskinpa tällaista on koskaan aikaisemmin kirjoitettu tai tullaan vähään aikaan kirjoittamaan.

Ritva Sorvali