Meritta Koivisto, Poissa

. Avain 2011.

Lastenkodin lapset jatkavat yksin elämäänsä

Lastenkodin lapset ovat nyt aikuisina poissa toisiltaan ja tolaltaan. Eksyksissä, yksin. Tästä yksinäisyydestä Meritta Koivisto kirjoittaa uusimmassa romaanissaan.
Kirjassa kuvataan seitsemää henkilöä, joilla on yhteisiä kokemuksia menneisyydessä. Osa heistä on ollut samassa lastenkodissa ja kaikki ovat olleet samalla kesäleirillä.

Lasten menneisyydessä on selvittämättömiä tapauksia, jotka nyt nousevat pintaan henkilöiden uusissa elämäntilanteissa. Koivisto kuvaa menneisyyden tapahtumia kuitenkin niin viitteellisesti, että lukijan täytyy kuvitella paljon ja muistaa edellisten lukujen vastaavia kuvauksia ja yhdistellä näistä kaikista viitteellisistä palapelin osista jonkinlainen tapahtumakartta. Vasta kirjan lopun virallisia raportteja lukiessa jotkin osat loksahtivat paikoilleen.
 

Dekkariksi Poissa- kirjan voinee luokitella sen takia, että henkilöiden lapsuudessa ja nuoruudessa oli tapahtunut heitä järkyttäneitä asioita. Pelko tapahtumien toistumisesta tai niistä tilille joutumisesta nousi tämän tästä edelleen esiin. Pelko ja häpeä toistuivat monen lastenkodin lapsen ajatuksissa.
 

Vaikka vaikeista asioista on hankala puhua ja etenkin kirjoittaa, olisin mieluusti lukenut hieman selkeämpiä kuvauksia joistain asioista. Minulle jäi auki esimerkiksi se, että selvitettiinkö koskaan lasten mustelmia tai muita pahoinpitelyn jälkiä? Onko lastenkodeilla jotain virallista valvontaa? Onko siellä asuvilla lapsilla mitään oikeuksia? 
 

Ritva Sorvali