(Gummerus 2002)
Matti Rönkä kirjoittaa venäläisten ja virolaisten rikollisten tai puolirikollisten Suomi-keikoista. Tilanteet vaihtuvat niin tiuhaan, että lukija saattaa tipahtaa kärryiltä sen suhteen, että kuka milloinkin on kenenkin pomo tai toimeksiantaja.
Myös se että kuka tietää mitenkin paljon mistäkin asiasta jää tarkemman lukemisen varaan. Vai pettävätkö kaikki surutta toisiaan? Vaarallista elämää kuitenkin eletään.
Matti Rönkä liikkuu henkilöineen enimmäkseen Helsingin seudulla Suomen lähinaapureissa. Oikeastaan tämän tästä henkilöt ovat menossa Viroon ja Venäjän puolelle. Tai tulossa sieltä. Ja milloin on lastina mitäkin.
Rönkän päähenkilö Viktor Kärppä kertoo jo nimellään, että hän yrittää elellä suomalaisen ja venäläisen olemisen välimaastossa. Viktor tulkkaa venäläisten ja suomalaisten välisissä puolihämärissä kaupoissa, etsii kadonneita vaimoja, vie tavaraa paikasta toiseen, joutuu välillä kiristyksen uhriksi.
Kun suomalainen poliisi käy puhuttamassa Viktoria, tämä kertoo jotakin mutta ei kaikkea. Kuten salapoliisit monissa amerikkalaisissa dekkareissa myös Kärppä tavallaan ostaa oikeutensa olla olemassa kaveeraamalla sopivassa määrin poliisin kanssa
Kovalta tuntuu elämä rikollisliigojen liepeillä. Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän näiden toiminnasta tiedät sitä vaikeampi on vetäytyä kuiville, vaikka miltä alkaisi tuntua. Ketään asioista tietävää ei haluta päästää elävänä jengistä. Rönkä kirjoittaa hyvin kovasta elämästä.
julkaistu 29.5.2004, Kaupunkilehti Seiska