. Myllylahti 2007.
Kalastajalle vaimotkin ovat kuin ahvenia
Martti Linna osallistui romaanillaan Ahventen valtakunta Kouvolan dekkariromaanikilpailuun ja pääsi kuuden parhaan joukkoon. Eipä ihme, sillä romaani on todella tiivistunnelmainen ja hyvin rakennettu.
Keskeisenä henkilönä on kalastaja Ilpo, joka suhtautuu kalastamiseen kuin juoppo viinaan. Koko ajan pitää saada lisää. Niinpä Ilpo suunnistaa ulapalle aamulla, päivällä ja illalla, joskus yölläkin. Kun Ilpon vaimo Hilkka katoaa, rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa astuu kirjan sivuille.
Poliisit ihmettelevät jatkuvaa kalastusta, samoin naapurit ja vaimon sisar. Mutta Ilpo on kehittänyt harrastuksestaan taiteen. Kalastusvälineitä on joka paikka täynnä, laituri ja mökin veranta kiiltelevät kalansuomuista, kalanpäitä on kunniapaikoilla tauluissa ja vitriineissä.
Kieltämättä näin tiukka harrastaminen vaikuttaa jo sairaalta. Ilpo kääntää vähäisen puheensa aina kalastamiseen, häntä ei näytä kiinnostavan mikään muu. Edes Hilkka-vaimon kohtalo ei ole niin tärkeä, että hän antautuisi siitä puhumaan. Ei. Kalastaminen on kaikki kaikessa.
Kalastaminen on tämän kirjan teema. Poliisit kalastavat kadonnutta Hilkkaa ja tämän mahdollista murhaajaa. Naapurin pojankolli on vilkuillut Hilkan ja tämän alushousujen perään. Myös Ilpo joutuu laajentamaan reviiriään tässä mielessä.
Jotain hyvin raamatullistakin kirjaan on eksynyt. Osa opetuslapsistakin oli kalastajia, ja ihmeeseen tarvittiin vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Kalastajat ovat hiljaa, oli sitten kyseessä pilkkiminen tai ongella istuminen. Kalastus on kuin meditaatiota.
Martti Linna saa pidettyä lukijan jännityksessä aivan kirjan loppuun. Lukija saa tietää enemmän kuin poliisi, mutta vasta lopussa. Kirja loppuukin oikeastaan kesken, kesken viimeistä kohtausta, jossa poliisia kiskotaan eri suuntiin. Jonkinlainen loppuluku olisi varmaan ollut paikallaan.
Ritva Sorvali