. Nemo 2007. Vuoden 2007 johtolankavoittaja.
Johtolankadekkari on kiinnostava poliisiromaani
Marko Kilpi voitti tänä vuonna Suomen dekkariseuran jakaman johtolankapalkinnon esikoisdekkarillaan Jäätyneitä ruusuja. Kirja on palkintonsa ansainnut. Se kertoo hyvin monisävyisesti poliisin työstä suomalaisessa pikkukaupungissa.
Kirjan päähenkilö Olli Salo palaa poliisiharjoittelijaksi synnyinkaupunkiinsa. Ollin perhe jää toiselle paikkakunnalle, mutta isä asuu harjoittelukaupungissa. Melko paljon kirja sivuaakin Salon perhesuhteita sekä isän suuntaan että oman perheen suuntaan.
Vahvasti taustalla häämöttää myös Ollin äiti, joka on kuollut vuosikausia sitten. Oikeastaan paremmin kuin tutkimuksen keskiössä poliiseja työllistävä päätarina tuleekin kerrottua Ollin vanhempien tarina, joka ei tosin ihan pieni tarina olekaan. Se kertoo oikeastaan syyn Ollin poliisikouluun hakeutumiseen.
Marko Kilpi kuvaa läheltä poliiseja työssään. Kun näkökulmahenkilönä on poliisiharjoittelija Olli, poliisin työhön tulee uuden henkilön ja ikään kuin ulkopuolisen näkökulma. Uusi henkilö ihmettelee muille tutuksi tulleita rutiineja.
Mielenkiintoista oli lukea esimerkiksi siitä, kuinka poliisit kilpailevat läpimurtojen ja onnistumisten tekijänoikeudesta. Olli innostuu huomatessaan keksineensä jotain, innostuu ja puhuu. Hän saa esimieheltään heti näpäytyksen. Mutta kun Ollin myöhemmin huomataan olleen oikeilla jäljillä, ei esimies kerro muulle porukalle kenen oivalluksesta oli kyse.
Kilpi kuvaa hyvin selvästi sitäkin, miten työilmapiiri vaikuttaa motivaatioon ja näin koko työn kulkuun. Joten oikeastaan esimiesten kaikkein tärkein tehtävä onkin motivoida työntekijöitä eikä suinkaan toimia siihen suuntaan, mikä merkitsee motivaation tukahduttamista ja ihmisen alistamista.
Päätarinan tekijän motivaation analysointia olisin toivonut olevan kirjassa enemmän. Oikeastaan minulle jäi loppujen lopuksi hieman epäselväksi tämän henkilön pohjimmainen kannustin. Ymmärtääkseni siitä kerrottiin vain poliisien otaksumia.
Mutta kokonaisuutena Jäätyneitä ruusuja on suorastaan erinomainen esikoinen. Tarkka kuvaus ja jännittävät tilanteet, yllättävät käänteet ja päähenkilön pohdiskelut ovat niin kiinnostavia, että ei voi muuta kuin toivoa hyvää jatkoa uudelle kirjailijalle ja lisää uusia dekkareita.
Ritva Sorvali