Marko Hautala, Torajyvät

. Tammi 2011.

En tajunnut torajyvistä mitään

Marko Hautalan viimeisin romaani Torajyvät kulkee niin monella tasolla, että tipahdin kokonaan kirjan imusta. Kirjassa kerrotaan vuorotellen vanhaa tarinaa 1600-luvulta ja nykyajan ihmisten elämää  samoilla tapahtumapaikoilla. Nykyajassakin eletään montaa aikatasoa ja välillä ollaan jopa unessa. Nykyihmiset ovat näkevinään kyseisellä saarella omituisia merkkejä ilmeisesti juuri kirjan kuvaamista 1600-luvun tapahtumista.
 

Kirjassa siis eletään lossiyhteyden takana olevassa saaressa, vanhassa kartanossa. Siellä elää vakituisesti kartanon omistaja Markus hoitajansa Iinan kanssa. Noin kuusi vuotta sitten Markus on vammautunut pahasti autokolarissa eikä näytä kuntoutuvan. Nyt hän on kutsunut kartanoon äitinsä, isänsä uusine perheineen ja näiden pojan. Muutama päivä eletään kartanossa, mutta välillä kirjassa piipahdetaan myös aikaan ennen Markuksen onnettomuutta muun muassa tämän nuoruuteen.
 

Koska monet tavallaan yliluonnolliset viittaukset menivät minulta yli, en uskonut niihin tai en tajunnut niitä, en myöskään ymmärtänyt mikä oli kirjan punainen lanka. Miksi se oli kirjoitettu? Siinä puhutaan Markuksen isän Aaronin kylmyydestä, ontosta katseesta ja poliitikon vain omaa uraansa ajattelevasta elämäntyylistä, mutta mitä sitten?  Onhan näitä. Aaronin entinen ja uusi vaimo taistelevat kartanossa pojistaan.
 

Jos joku viehättyy pahanenteisistä viittauksista, rantavesiin jähmettyneistä kalaparvista, salaperäisestä kirkosta, omituisista saarelaisista ja muusta oudosta, tässä kirjassa tätä tavaraa tulee roppakaupalla. Valitettavasti en pystynyt näkemään yhteyksiä kuvattujen asioiden välillä.
 

Ritva Sorvali