Markku Ropponen, Kuhala&yöjuna

. Tammi 2012.

Mies ja koira taas liikenteessä

Kuhala on jälleen liikekannalla Hippu-koiransa kanssa. Jopa useampaan kertaan mennään kirjassa pitkin Suomea ihan Lappia myöten. Välillä junalla, mutta myös omalla autolla.
 

Kuhala on myös kahden naisen loukussa. Vaikka hän potee eturauhasvaivojaan, kaksi hehkeää naista yrittää pitää häntä vireänä. Muistinkin pitäisi pelata, jotta muistaisi mitä on kenellekin luvannut. Loppuosassa kirjaa toinen nainen suosiolla luovuttaa. Naisjutut ottavat ehkä liiankin ison roolin tässä dekkarissa.
 

Kirjan murhatut löytyvät yöjunan reitiltä, toinen Lapista, toinen Jyväskylästä. Lisäksi Jyväskylässä murhataan yksi poliisi ja vahingossa vielä kolmaskin nainen. Liittyvätkö nämä kaikki yhteen, miettii Kuhala. Hän saa toimeksiannon yhden uhrin äidiltä.
 

Kuhala&yöjuna on hajanainen kirja. Kun kirjassa mennään tämän tästä pitkin Suomea, ja murhat ovat näin levällään, tuntuu mahdottomalta löytää niille jokin yhteys. Tietenkin Kuhala sen löytää, mutta ei se tunnu oikein uskottavalta.
 

Parasta tässä kirjassa on Kuhalan ja Hippu-koiran suhde. Koira on ehdottomasti Kuhalan jälkeen kirjan mielenkiintoisin hahmo, oikeastaan siinä ei muuta tarvittaisikaan kuin nämä kaksi. Koira seuraa ihmeissään isäntänsä toilailuja, häpeää monta kertaa tämän puolesta, mutta iloitsee vilpittömästi aina kun tämä tulee kotiin. 
 

Markku Ropponen kirjoittaa taas nasevasti, luo uusia sanoja ja antaa Kuhalan pähkäillä ikääntymistään. Murhajutut jäivät kuitenkin täysin päähenkilöiden varjoon. 
 

Ritva Sorvali