. Tammi 2011.
Kuhala koirineen taas reissun päällä
Markku Ropposen salapoliisi Otto Kuhala on kerta kaikkiaan sympaattinen keski-ikäinen mies asustelemassa töllissään pienen koiransa kanssa. Kuhala on tässä kirjassa ikään kuin jäämäisillään eläkkeelle, mutta juttua tunkee vastaan ja uhkauksia omankin pään menoksi on ilmassa, joten eläkkeelle hän ei pääse.
On viehättävää lukea Kuhalan ja Hippu-koiran edesottamuksia ja päivän viettoa. Jyväskylä näyttäytyy tässä kirjassa tosin kovan talven kynsissä kipuilevana kaupunkina, ihmiset värjöttelevät enimmäkseen kodeissaan. Niin Kuhala ja Hippukin paitsi minkä käyvät syömässä Kansankeittolan hehkeän Jolandan keitoksia.
Herttainen tunnelma hiipuu, kun Kuhala saa pommiuhkauksia ja tuntematon nainen vaatii häntä selvittämään veljensä kuolemaa. Molemmat jutut ajavat Kuhalan lumimyrskyn keskelle Varpaisjärvelle ja sittemmin vielä Ouluun. Kirjan lopulla Varpaisjärvellä käynti vielä uusitaan, joten Jyväskylässä ollaan ehkä vain puolet kirjasta.Pidän muualle menemistä aina menetyksenä, sillä Kuhala tuntuu kuuluvan Jyväskylään.
Markku Ropponen osaa hyvin kuvata kaikensorttisia ikään kuin laitapuolen porukoita, entisiä vankeja, puolipultsareita ja muuta rähjääntymään päässyttä aikamiespoikasakkia. Tämäntyyppisestä joukosta Kuhala joutuu etsimään pommiuhkailijoitaan, mikä juuri pakottaa hänet vanhan vankilan liepeille Varpaisjärvelle. Tältä reissulta jäi erityisen hyvin mieleen yrmeä nosturiyrittäjä, joka loppujen lopuksi näytti kotioloissaan olevan kiltti tossukka.
Vanginvartijan maahan paiskaama mandoliini korjataan kasaan kirjan aikana. Mutta mikä on mandoliinin rooli, vai onko se vain tuomassa kirjaan romantiikkaa? Odotin nimenomaan mandoliinilta enemmän, kun se oli päässyt kirjan nimeenkin.
Seppo Jokinen kuvaa mainiosti Tamperetta, Markku Ropponen Jyväskylää. Mielestäni molempien kirjat ovat parhaimmillaan silloin, kun päähenkilöt pysyvät kotinurkillaan.
Ritva Sorvali