Markku Ropponen, Kuhala ja puhelu kiusaajalta.

. Tammi 2007.

Keski-ikäisten miesten toilauksia

Jyväskyläläinen yksityisetsivä Otto Kuhala eleskelee Kuhala ja puhelu kiusaajalta -kirjassa yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa, pitää pientä toimistoa lähistöllä, joutuu muutaman kerran hengenvaaraan ja kuuntelee lähinnä keski-ikäisten miesten huolia.

Pari keski-ikäistä miestä saa uhkauskirjeen ja samalla muistutuksen kouluaikaisesta murhajutusta. Tuolloin kiusaajien kuninkaana komeillut mies ottaa yhteyttä entiseen kiusattuunsa ja yrittää saada tätä vastaamaan menneistä. Rahaa ei ole kenelläkään, mutta sitä tarvittaisiin nyt melkoisesti.

Mielenkiintoisin jakso tässä kirjassa oli oikeastaan Kuhalan käynti hoitokodissa. Hoitokodin asukas oli ottanut yhteyttä ja halunnut paljastaa vuosikymmenien takaisen murhan. Kuhala kuuntelee entistä koulun rehtoria ja seurailee samalla hoitokodin käytänteitä. Koira näyttää olevan siellä hoitajan virassa ja hyvin näyttää sen hoitavankin.

Tavallaan aihe on mitä tärkein ja pidän Kuhalan hahmosta, mutta tarina tuntui kuitenkin köykäiseltä. Nuorten miesten omat rötöstelyt olivat irrallaan päätarinasta ja tavallaan myös alun nuoren naisen itsemurhayritys. Vai oliko tarkoituskin kuvata miten erilaisiin tapauksiin yksityisetsivä sotkeentuu?

En jaksanut kiinnostua tästä Kuhalalasta. En jaksanut uskoa, että keski-ikään päässeet miehet eläisivät näin päivää kerrallaan ja olisivat houkuteltavissa vaikka kuinka hulluihin päähänpistoihin. Ehkä nuoret voisivat vastaaviin juttuihin höyrähtääkin, mutta että viisikymppisetkin. Ei.

Ritva Sorvali