. CrimeTime 2017.
Pienyrittäjät Ropposen tarinan keskiössä
Jäljet pimeään johtavat tässä kirjassa montaa kertaa todella pimeään, suorastaan maan alle. Kirjan alussa siteerataan vuonna 1951 tehtyä kokousmuistiota, jonka mukaan Jyväskylän kaupunki oli tuolloin saanut melkoisen lahjoituksen, jonka ehtona kuitenkin oli se, että koko rahalla piti kaupunkiin rakentaa ydinsodan kestävä väestönsuoja. Ilmeisesti jotain on rakennettukin, sillä Jäljet pimeään -kirjan henkilöt vaeltavat useampaan kertaan valtavassa maanalaisessa verkostossa.
Kyseessä on Ropposen Marlon Turmanen -kirja. Turmanen on ruvennut antikvariaatin pitäjäksi, mutta saa toimeksiannon etsiä kadonnut läheinen kioskiyrittäjä Leksa Murju. Niinpä Turmanen ryhtyy toimeen eli kyselemään Leksan nähneitä ja tunteneita, selvittämään mistä voisi olla kyse. Asiaan sotkeentuu suojelurahaa vaativa Rähmä eli Rähmäläinen. Tämän kovaotteiset perintätavat keskeyttävät Turmasen toimeksiannon vähäksi aikaa.
Ropponen kuvaa läheltä jyväskyläläisten pienyrittäjien kituuttamista pitääkseen yrityksensä edes jotenkuten jaloillaan. Ravintola Inhokkia pyörittää Soko eli Sokoleff, joka joutuu ensimmäisenä suojelurahaa vaativan Rähmän kynsiin. Turmanen pitää antikvariaatti Sivullista, hänen vieressään toimii jokin uskonlahko, lähistöllä on myös kadonneen Leksa Murjun kioski. Kaupungin reunoille nousseet ostosparatiisit ovat näivettäneet keskustaa Jyväskylässäkin.
Jäljet pimeään kuvaa myös eläkeläisiä, jotka tietävät mitä talossa tapahtuu ja mielellään kertovat siitä eteenpäin. Toinen keskeinen ryhmä ovat nuoret. Ropposella on kaksi aikamiespojan oloista nuorta miestä, jotka elävät joko netissä tai äidin siivellä. Lähistöllä pyörii myös kaksi nuorta kaunotarta, jotka ovat löytäneet rahareiän vanhojen miesten viihdyttäjinä. Vielä nuoremmat kulkevat omissa porukoissaan eivätkä heidänkään kaikki tekemisensä kestä päivänvaloa.
Ihailin taas Ropposen kieltä. Ensinnäkin hän löytää kuvaavat nimet henkilöilleen. Myös paikannimet on mietitty, ja tarina kulkee letkeästi eteenpäin. Ropponen näkee paljon vaivaa esimerkiksi verbien suhteen, hän todella käyttää muitakin kuin olla-verbiä. Kaiken takana piileksii yhteiskunnallisia kannanottoja, lisäksi koko keitosta sävyttää huumori. Sitä tihkuu ihan yllättävistäkin suunnista. Kun myös kirjan rakenne pitää, Jäljet pimeään on kaikin puolin hyvin suunniteltu kaunokirjallinen teos.
Varmaan jyväskyläläiset oivaltavat, miten hienoa kaupungin markkinointityötä Markku Ropponen tekee kuvatessaan kaupunkia läheltä ja rakkaudella.
Ritva Sorvali