Leena Lehtolainen, Oikeuden jalopeura

. Tammi 2011.

Löysä rakenne hajottaa Oikeuden jalopeuraa

Leena Lehtolaisen toiseksi naissankariksi on nousemassa henkivartija Hilja Ilveskero. Poliisikomisario Maria Kallio saa olla toistaiseksi rauhassa. Kirjan alussa ollaan Italiassa, jossa Ilveskero majailee rakastettunsa David Stahlin kanssa.  Pian mies kuitenkin katoaa, jolloin Ilveskeron pitää palata Suomessa. Suomessa ollaankin sitten koko loppukirja eli lähes 300 sivua.
 

Ilveskero pitää yhteyttä Suomen poliisiin, vaikka onkin siirtymässä ravintola-alalle. Helsinkiin perustetaan uusi ravintola, jonka joka paikan höylänä Ilveskero häärää. Tuhkapilviasia tulvahtaa esiin kirjan alussa, Ilveskero pääsee juuri ennen tuhkapilveä Italiasta Suomeen. Yrjönkadun vanhan uimahallin lumo tulvii kirjan sivuilta. Sinne voi mennä vaikka sukulaisnaisten kanssa.
 

Poliisissa näyttää olevan keskinäinen kärhämä johtajien kesken, poliisipäällikkö Rytkösellä on monenlaista menossa. Kopparnäsin rannikolla kytee kaavoitusasia, joka kuitenkin valitettavasti jäi aika pieneen rooliin tässä kirjassa. Odotin että siitä sukeutuisi oikein kunnon aihe, mutta ei. Loppujen lopuksi en oikein tajunnut minkä takia kirjassa on miljonääri Syrjänen loistoveneineen ja mallivaimoineen.
 

Jollain tavalla Oikeuden jalopeura hajoaa. Ravintolaa pidetään, venäläinen taiteilija maalaa Ilveskeroa, Syrjänen katsoo elokuvia kauniin vaimonsa kanssa, poliisit vahtivat toisiaan, puliukot asuvat lehtiroskiksessa, Ilveskeron isästä puhutaan vaikka hän ei itse näyttäydy, Kuopion suunnassa asuu muutamia kirjan ihmisiä. Mutta mitä sitten? Mikä sitoo nämä ihmiset saman kirjan henkilöiksi?
 

Lehtolainen väläyttelee muutamia hyviä aiheita, mutta ei ryhdy niitä sen kummemmin käsittelemään. Yksi näistä on juuri jo mainittu kaavoitusasia, toinen on jokin ihme vakoilujuttu, jota en tosin ymmärtänyt. Yhtenä teemana kulkee myös isän etsintä, joka näyttää olevan ainakin kahden henkilön asiana. Mutta jollain tavalla nuo isot aiheet jäävät taustalle ja etualalla häärätään sitä sun tätä.
 

Ritva Sorvali